keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Toisen hyllyn aarteet: Naamioiden kaupunki


Pyysin Libertéltä jotain, mistä tulee hyvä mieli ainakin lopuksi ja sain Stravaganza -sarjan ensimmäisen osan. Hän kirjoittaa: "Pidin Stravaganza-sarjasta ja etenkin tästä ensimmäisestä osasta nuorempana hyvin paljon. Se oli kiinnostava ja jollain tapaa eksoottinen vähän matkustelleen maalaisen mielestä. Lucien oli myös ensimmäisiä fiktiivisiä ihastuksiani. En ole lukenut kirjaa pitkään aikaan, joten en voi varmasti sanoa pitäisinkö siitä enää. Naamioiden kaupungin politiikka kiehtoi minua ja haluaisin omistaa jonkin yhtä upean naamion kuin kirjan ylimystö. Toivon Sezzien pitävän kirjasta, jotta voisin tunkea hänen luettavakseen myös sarjan muut osat."

Ja, no, minähän pidin siitä.

Muistan nuorempana katsoneeni näitä kirjoja kirjakaupassa useampaan kertaan, punninneeni niitä käsissäni ja miettineeni, haluaisinki ostaa yhden. Läheltä siis liippasi, etteikö sarja olisi ollut minulle jo ennestään tuttu, mutta ei ollut.

Lucien sairastaa syöpää ja on äärettömän väsynyt, kun hänen isänsä eräänä päivänä tuo hänelle piristykseksi kauniin vanhan muistikirjan. Lucien kiintyy kirjaan ja saa ällistyksekseen pian huomata, että pystyy matkustamaan sen avulla toiseen aikaan ja toiseen paikkaan - Talian Bellezzaan, 1500 -luvulle, jossa hän ei ole sairas. Bellezza on kuten meidän maailmamme Venetsia mutta ei aivan kuitenkaan. Siellä hän saa kuulla olevansa stravagantti ja joutuu nopeasti mukaan kaupungin valtapoliittisen taistelun kiemuroihin. Lucien ystävystyy nuoren Ariannan kanssa ja tulee senaattori Rodolfon suojattina tutuksi myös kaupungin itsevaltaiselle herttuattarelle. Syöpäpotilaan ja stravaganttioppipojan kaksoiselämän tasapainottaminen osoittautuu kuitenkin hankalammaksi kuin Lucien aluksi kuvitteli...

Jälleen tämäkin kirja iskee paremmin ehkä hiukan nuorempiin, mutta se oli silti varsin kiinnostava lukukokemus. Ainakin alkuvaikeuksien jälkeen. Alussa myötähäpeä iski syvään, kun tekstin taso näytti joltain sellaiselta, minkä olen itse kirjoittanut 12-vuotiaana... onneksi tämä vika korjaantui nopeasti ja kirjasta tuli sujuvaa ja miellyttävää luettavaa.

Rakastan Italiaa sekä maana että kielenä ja niinpä rinnakkaismaailman Talia tuntui heti kuin minua varten tehdyltä. Bellezza, johon Lucien pääsee, tosiaan siis vastaa meidän maailmamme Venetsiaa, ja myöhemmin Lucien pääsee käymään myös siellä. Molempien kaupunkien kuvaus on kaunista - niin hienovaraista ja aidon tuntuista!

Tyyliseikoista vielä sen verran, että kertojanäkökulmia pitäisi oikeasti vähän karsia. Lukijan ei tarvitse tietää kaikkea sitä, minkä kirjalija tietää, ja niinpä poistaisin heti Lucien kotimaailmasta sekä lääkärin että papin kertojat - mikseivät Lucienin vanhemmat voisi olla näiden kohtausten näkökulmina?! Myöskin Bellezzan päässä pahiksien ja vakoojien osuuksia voisi ainakin vähentää. Ylipäätään tehdä selkeämmän linjauksen siitä, ketkä ovat kertojia, ja pitäytyä siinä (tyyliin maksimissaan neljä henkilöä).

Kirjassa on myös paljon vaarallisia tai uhkaavia tilanteita, jotka ratkeavat melkein naurettavan helposti. Olisin kaivannut enemmän syvyyttä, aitoa uhkaa joka ei katoa sormia napsauttamalla tai sopivalla sattumalla, mutta en tietenkään ole enää aivan kohdeyleisöä. Jäi vain vähän sellainen olo, ettei Bellezzan herttuattarella ole ollut koko hallituskautenaan muuta tekemistä kuin kehitellä varasuunnitelmia mitä epätodennäköisimpiä tilanteita varten. Myös loppupuoliskon kohtaukset Lucienin kotona käyvät vähän turhiksi ja ärsyttäviksi ja ratkaiseva hetki on kirjoitettu tyylillä, joka sopisi paremmin elokuvaan tai tv-sarjaan. Se ei ole huonoin mahdollinen valinta kirjaankaan, mutta kaiken kaikkiaan kotiosuudet loppupuolella ärsyttivät minua.

Talian universumin ja meidän universumimme käsitykset siitä, mikä on taikuutta ja mikä tiedettä ovat jokseenkin päikseen vaihdettavissa. Osin se selittyy sillä, että he ovat 500 vuotta ajassa meitä jäljessä, mutta debatti tuntui silti vähän oudolta ja ehkä hieman pakolla kehitellyltä. Eniten se nousi esiin kohtauksissa Rodolfon kanssa, joka kyllä muuten oli ehkä suosikkihahmoni - turvallinen, lämminhenkinen ja luotettava, kuitenkin tarinan edetessä hänestäkin paljastui haavoja ja tuskaa, joka syvensi hahmoa. Lisäksi pidin todella paljon hänen ystävästään Dethridgesta (myöhemmin Crinamorte) joka vanhanaikaisine puheenparsineen oli ihanan sympaattinen ja hellyttävä. Itse Lucien henkilönä ei herättänyt minussa suuria tunteita suuntaan tai toiseen, mutta hänen ystävänsä Arianna ei minusta ollut kovin omaperäinen hahmo. Kuinkahan monta sellaista tyttöhahmoa onkaan kirjoitettu, jotka haluavat olla enemmän kuin sukupuolelleen asetettavat vaatimukset ja kapinoivat äänekkäästi... voimakkaita, itsenäisiä nuoria naisia jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan traditiot... minulla ei ole mitään tätä ihmistyyppiä vastaan ja katson jossain määrin edustavani sitä itsekin, mutta kun. Jotain muuta nyt näihin nuorten kirjoihin, kiitos. Joku hyvä välimuoto avuttoman prinsessan ja omanarvontuntoisen kapinallisen väliltä.

Kaiken kaikkiaan juonenkäänteet ovat kuitenkin kiinnostavia ja henkilöt mukavia, joten kirja on melko nopeaa ja sujuvaa luettavaa. Ei mitään suurellisen syvällistä, mutta enemmän kuin pelkkää pintaliitoa. (Minun on pakko vielä ilmaista järkytykseni siitä, että kirjassa on edelleen hintalappu kiinni. Mitä on tämä, Liberté???!)

Loppuun vielä muutamat ääntämisohjeet hankalimmista italialaisista nimistä ja sanoista:
1. Giuliana --> dzuliaana
2. Luciano --> lutshaano
3. Chimici --> kiimitshi (oma kielikorvani sanoo sinnikäästi näin, vaikka kirjassa taisikin lukea kimiitshi)
4. Figlia dell'Isola --> filja delliisola

Kolme ja puoli tähteä.
Mary Hoffman: Stravaganza. Naamioiden kaupunki. Tammi, 2008. S. 351, liitteineen 355. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä Stravaganza. City of Masks vuonna 2002.

Libertén postauksen minun kirjastani pääsette lukemaan täällä ja HelMetin haasteesta tämä kirja kuittaa yhden kohdan.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Tilannekatsaus

Hei kaikille! Ajattelin hiukan päivittää kaikkia siitä, missä mennään.

Olen todella iloinen jälleen seuraani liittyneista uusista lukijoista. Tervetuloa ja viihtykää pitkään! Kommentit tekevät minut aivan iloiseksi, joten niitä saa laittaa aivan vapaasti, olisi kiinnostavaa kuulla teidän ajatuksianne asioista, joista minä lörpöttelen kappalekaupalla.

http://www.strangezoo.com/

Pidempiaikaiset ystäväni muistanevatkin kuinka syksyllä intoilin blogini tuhannen katselun rajan ylittymisestä. Olen viimeaikoina sisäisesti intoillut lisää, sillä joululoman aikana pääsin yli 2000 katselusta! Nyt huidellaan jo 2300:ssa. Minulle tulee niin hyvä mieli siitä, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa, mitä haluan sanoa:)

2000 katselun tonnibileet eivät saa omaa projektia, mutta ajattelin tehdä toisenlaisen tilannekatsauksen tämän kunniaksi. Bloginihan on nyt hieman yli kolmevuotias, sillä aloitin tammikuun alussa 2012. Kuitenkin tuntuu, että vasta edellisen vuoden aikan olen saanut kunnolla kiinni bloggaamisesta ja siitä on tullut pysyvämmän oloinen osa elämääni - siitä kertoo varmasti muun muassa se, että olen alkanut kirjoittaa myös muista elämääni liittyvistä asioista kuin kirjoista. Myös postaustahti on kiihtynyt ja laatu (minun mielestäni) parantunut.

Ajattelin kolmevuotisuuden ja 2000 katselun kunniaksi läntätä pöytään vähän statistiikkaa.

Blogini historian kymmenen eniten katseltua postausta:

1. Aleksi -syndrooma (25 katselua)
2. Joulukuu, postmodernismi osa 2 (24 katselua)
3. Oman hyllyn unohdetut: Muukalainen (17 katselua)
4. Kirotut ensimmäiset osat: Kvanttivaras (16 katselua)
5. Syyskuu: Symbolismi ja vuosisadanvaihde (16 katselua)
6. Mistä olenkaan elämässäni jäänyt paitsi (16 katselua)
7. Kirotut ensimmäiset osat: Routasisarukset (15 katselua)
8. Kahdeskymmenesneljäs päivä: Kirja joka sisältää lempikohtauksesi (15 katselua)
9. Kolmastoista päivä: Kirja jonka päähenkilö muistuttaa eniten sinua (15 katselua)
10. In italiano, per favore (italiaksi, kiitos) (14 katselua)

Statistiikka puhuu selvää kieltä lukijoiden määrän lisääntymisestä - kaikki postaukset listassa ovat viime tai tältä vuodelta ensimmäistä lukuun ottamatta. Sitä en todellakaan tiedä, miksi Aleksi -syndrooma keikkuu huipulla (ja toisin kuin kyseissä postauksessa väitetään, kaikki Aleksit eivät ole hyviä tyyppejä). Näihin numeroihinhan siis tulevat vain sellaiset katselut, joissa on avattu pelkkä kyseinen postaus - etusivulta lukeminen ei siis näy tilastossa. Voi olla, että eniten luetut kymmenen postausta olisivat kokonaan toinen lista, mutta sitähän en saa ikinä tietää.

Näin siis tänään. Kiitos kaikille lukijoille, olitte sitten uusia tai vanhoja, rekisterissä tai ette: tätä on niin paljon mukavampaa tehdä, kun tietää, että jotakuta kiinnostaa! Kuulette minusta taas luultavasti piakkoin.

Nyt voisin yrittää tehdä jotain hyödyllistä.

http://austinkleon.com/

maanantai 19. tammikuuta 2015

Vannon ikuista rakkautta


Yleensä tämä asettelu koskee vain haaste- tai projektikirjoja, tai monta-kirjaa-yksissä-kansissa -postauksia. The Bane Chronicles on kuitenkin niin pitkään ja hartaasti odotettu ja niin rakkaudella luettu, että se ansaitsee aivan oman kunniapaikkansa.

Kun sain vihdoin käsiini Varjojen kaupunkien viimeisen osan, odotti sen takana mahtava yllätys: tieto siitä, että The Bane Chronicles, tarinoita kaikkien suosikkivelhon elämästä, oli ilmestymässä kirjana marraskuussa! Olin tietysti aivan varma, että menisi kevään puolelle, ennen kuin se olisi saatavilla Suomesta, mutta kas kummaa, marraskuussa se todellakin istui niin ihanan houkuttelevan näköisenä kirjakauppojen hyllyillä. Suostuttelin äidin ostamaan sen minulle joululahjaksi ja sen jälkeen olen ollut onnellinen nainen.

Onneni tietysti tuplaantui tai triplaantui, kun lopulta pääsin lukemaan kirjaa. Se on... ihana. Mitä muuta voisikaan olla mikään mikä kertoo Magnus Banesta?

Kirja koostuu siis 11 tarinasta, jotka paljastavat meille lukijoille ja Magnuksen vannoutuneille faneille pieniä palasia hänen elämästään ja lukuisista seikkailuistaan. Järjestyksessä ne ovat seuraavat:

1. What Really Happened in Peru
2. The Runaway Queen
3. Vampires, Scones and Edmund Herondale
4. The Midnight Heir
5. The Rise of the Hotel Dumort
6. Saving Raphael Santiago
7. The Fall of the Hotel Dumort
8. What to Buy the Shadowhunter Who Has Everything (And Who You're Not Officially Dating Anyway)
9. The Last Stand of the New York Institute
10. The Course of True Love (And First Dates)
11. The Voicemail of Magnus Bane

Suosikkitarinani olivat tietenkin ne, joissa oli mukana Alec. Magnus ja Alec ovat edelleen suosikkiparejani koko kirjallisuushistoriassa ja he ovat niin söpöt yhdessä!!! Nämä tarinat ovat siis What to Buy the Shadowhunter Who Has Everything (And Who You're Not Officially Dating Anyway) ja The Course of True Love (And First Dates). Alecin 18-vuotissyntymäpäivä ja Magnuksen ja Alecin ensitreffit (jotka olisivat olleet katastrofi ellei niistä olisi tullut katastrofi ihan omalla painollaan, jolloin lopputulos ei ollut lainkaan niin katastrofaalinen). Näissä tarinoissa on eniten hauskaa, ja söpöä, ja kaikki on mahtavasti ja täydellisesti ja Alec on suloinen ja Magnus on rakastunut...

Mutta niistä pääsemme silti yhteen minua suunnattomasti tässä kirjassa ärsyttäneeseen asiaan, nimittäin aikajärjestykseen. Aikajärjestys hyvä. Aikajärjestys looginen. Aikajärjestystä noudatetaan kivasti - paitsi näiden tarinoiden kanssa! Jotta numerot 8, 9 ja 10 olisivat kronologisesti oikeassa järjestyksessä, pitäisi niiden olla 9, 10, 8. Koko muu kirja on kronologinen. Olisiko ollut niin vaikeaa laittaa nämä viimeisetkin??! Etenkin se ärsytti minua kun olin jo päässyt hyvään Malec-tunnelmaan, ja sitten alkoikin The Last Stand of the New York Institute, joka salaperäisesti hyppäsi viitisentoista vuotta ajassa taaksepäin eikä ollut Malecia tietenkään siellä! Geez. No, selvisin tästä, mutta oli aika tosi ärsyttävää kyllä.

Jos en saisi valita kumpaakaan Malec -tarinoista, suosikkini olisivat Saving Raphael Santiago sekä edellämainittu The Last Stand of the New York Institute. Vaikka minulla ei ole erityisen lämpimiä tunteita Raphaelia kohtaan pääsarjan puolella, tässä hän oli todella mahtava - niin hauska ja tarina myös antoi hänen hahmolleen kivasti syvyyttä. Instituutin tarina taas kertoo ajasta, kun Valentinen Piiri on voimainsa tunnossa ja tappaa alamaailmalaisia kuin hyttysiä. Tarina oli hyvin kirjoitettu, lisäksi oli kiinnostavaa saada ensikäden kokemus näistä tapahtumista, jotka kaikki pääsarjan lukeneet tuntevat historiana, ja tuntevat hyvin. Oli erilaista lukea tuosta ajasta, kun se oikeasti tapahtui, ja kohdata piiriläisten julmuus toden teolla. Loppu oli myös todella hyvä, joskin Clary Fraysta eli pääsarjan päähenkilöstä kirjoitettu lause: "She was a story in herself, -- just beginning", oli hiukan liian osoittelevaa ja siirappista minun makuuni.

Mitä tulee vähiten-suosikki-tarinaani, se oli The Midnight Heir. Tähän on useita syitä. Ensinnäkin alkupuolen tarinat paljastivat enemmän Magnuksen elämästä, mutta ne eivät ylipäätään olleet yhtä kiinnostavia kuin loppupuolen, sillä kuka jaksaa lukea hirveän pitkään henkilöistä, joihin ei ole aiempaa sidettä ja joista ei kuule novellin loppumisen jälkeen enää koskaan? The Midnight Heir osui neljäntenä tarinana juuri siihen kohtaan, jossa aloin olla kyllästynyt tähän Magnuksen elämän aiempaan vaiheeseen ja toivoa jotain muuta. Lisäksi se oli todella ärsyttävästi kirjoitettu. Olin saanut jo aivan tarpeeksi Herondalea yhden päivän tarpeiksi edellisestä tarinasta, mutta ei, lisää Herondalea tiskiin ja vielä tupla-annoksena! Eikä tarinasta edes ollut pystytty tekemään kovin eheää kokonaisuutta. Kolmas syy, miksi The Midnight Heir ärsytti minua oli se, että se oli täynnä spoilereita prequel -sarjaan The Infernal Devices. Olen lukenut vain ensimmäisen osan ja minusta oli todella ärsyttävää, että The Midnight Heir tuli jotakuinkin paljastaneeksi sarjan hahmojen kohtalot ja sarjan juonestakin ison osan (sen mitä ei ollut vielä paljastettu City of Heavenly Firessa). Cassanda Claren pitäisi todellakin opetella vihjailemaan hienovaraisemmin. Se tarkoittaa, että hän joka tajuaa viittauksen, saa olla tyytyväinen itseensä, ja hän joka ei tajua, ei edes tiedä, että siinä oli jokin viittaus joka olisi pitänyt tajuta! Mutta ei. Sen sijaan hän haluaa spoilata lukijansa omista kirjoistaan.

Mitähän vielä sanoisin? Ne tarinat, joita en tässä erikseen maininnut muualla kuin luettelossa, olivat hyviä ja kiinnostavia, mutta niissä ei ollut mitään kovin ihmeellistä mainittavaa. Ja jos Clare onkin täysin kyvytön vihjailemaan, niin huumorin hän osaa - The Bane Chronicles on hervottoman hauska! Paikkaa myös vähän pääsarjan viimeisen kirjan huumoripuutetta. En edes tiedä, mikä tarinoista oli hauskin. Heti kun yritän valita, valitsen saman tien puolet. Raphael, Peru, Malec-tarinat, Magnusin vastaajaviestit...

Viimeinen tarina on siis bonustarina, jota ei ole aiemmin julkaistu, ja se on myös todella hauska, joskin lopussa surullinen. Tämän viimeisen tarinan takia suosittelen, ettet lue The Bane Chroniclesia ennen kuin olet lukenut Kadotettujen sielujen kaupungin eli pääsarjan viidennen osan. Jos haluat tuntea jotakin muutakin kuin järkyttynyttä tyrmistystä, suosittelen, että luet koko pääsarjan ennen tähän kirjaan tarttumista.

The Bane Chronicles oli todella ihana lukukokemus. Ai niin! Halusin vielä sanoa, että tarinoiden alussa olevat sarjakuvat ovat nerokkaita.

Neljä tähteä
Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan, Maureen Johnson: The Bane Chronicles. Walker Books, 2014. S. 503.

Ilokseni tämä myös kuittaa HelMetin haasteesta neljä kohtaa! :)


P.S. Älkää ihmetelkö, Tagit -osio, joka nykyään kulkee nimellä Kaikki tunnisteet, muutti aivan sivun alalaitaan, mutta olen yrittänyt helpottaa tunnisteiden selaamista hiukan tekemällä tuohon sivuun erikseen palkit kirjailija -tunnisteista sekä tuon toisen hyvin epämääräisen... sieltä siis kun jotain painaa, niin saa nähtäväkseen kaikki postaukset, joihin olen lisännyt kyseisen tunnisteen.

perjantai 16. tammikuuta 2015

In italiano, per favore (italiaksi, kiitos)

Italian ysikurssiin kuului italiankielisen kirjan lukeminen, mikä kohtalaisen heikon italiantaitoni takia pelotti hieman etukäteen. Minun ei kuitenkaan tarvinnut hommata omaa kirjaa, vaan opettaja toi näytille luokkaan omia ja lapsiensa kirjoja. Minä sitten valitsin lainaan tämän mukavan fantasiamaiselta näyttävän kirjan.Täytyy sanoa, että valinta oli onnistunut.

Il Libro Prigioniero [il liibro pridzonieero] tarkoittaa suomeksi suunnilleen "vankikirja". Se kertoo kymmenvuotiaasta Corneliasta, jonka elämä mullistuu hänen perheensä muuttaessa kadonneen sukulaisen vanhaan taloon ja hänen löytäessään sieltä toinen toistaan kummallisempia asioita. Cornelian yrittäessä saada selville näiden asioiden merkitystä hän löytää paikallisesta kirjastosta salin, jossa asuu 800 vuotta vanha velho Nikolaus Arborescente, joka paljastaa tytölle tämän olevan keiju. Tämä johtaa Cornelian sekä hänen uudet ystävänsä Lunan ja Freccian [fretsha] mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin, kuten jahtaamaan aarnikotkaa ja pakoilemaan pahaa nekromantikkoa. Cornelian tulisi myös oppia käyttämään voimiaan... mutta sitä varten hänen saatava auki muinainen kirja nimeltä Theoria Naturalis Fatae... eikä se olekaan niin helppoa, kuin miltä kuulostaa.

Vaikka päähenkilö on kymmenvuotias, kuten ovat myös hänen ystävänsä, ja vaikka kirja jo ulkoasunsakin puolesta on suunnattu nuoremmille, pidin siitä yllättävän paljon. Siitä puuttuu ärsyttävä lastenkirjamaisuus (tai jos sitä on, onnellisesti en ymmärtänyt niitä kohtia lainkaan) ja henkilöitä käsitellään ymmärtävinä ihmisinä. Tapahtumia kuvaillaan kuten missä tahansa nuortenkirjassa ja hahmot ovat omia persoonallisuuksiaan ylihuolehtivaisesta Arborecentesta aina epäluuloiseen ja suorapuheiseen Lunaan. Koko kirjassa ei ylipäätään ole sellaista tunnelmaa, että tämä on nyt suunnattu lapsille. Päähenkilöt vain sattuvat olemaan lapsia.

Il Libro Prigioniero ei juurikaan keskity kaksoiselämän elämisen tuottamiin hankaluuksiin, vaan asiat sujuvat melko mukavasti omalla painollaan. Oli myös mielestäni hiukan arveluttava ratkaisu esitellä uusi, kohtalaisen merkittävä henkilö, toiseksi viimeisessä luvussa - häntä kyllä tarvittiin lopussa mutta ehkä hänet olisi sitten voinut ottaa mukaan jo aiemmin. Myöskin Cornelian uskomattomat kyvyt oppia uskomattoman nopeasti häiritsivät minua hieman. Kirjalle on ilmeisesti jatko-osia, ja vaikka niitä tuskin koskaan luen, toivon, että hän siellä kohtaa opinnoissaan jotain, mikä tuottaa hänelle vaikeuksia.

Monticellin luoma maailma on todella kiinnostava ja erilainen. Hän käyttää perinteisia fantasian elementtejä, kuten aarnikotkia ja keijuja, iloisesti sekaisin omien keksintöjensä, kuten puhuvien kellojen ja ihmisiksi muuttuvien lintujen, kanssa. Valle Nascostan historia on mietitty tarkasti ja sulautettu taitavasti osaksi tarinaa, niin että lukijalle selviää pala palalta, miksi Cornelian keijuus on epätavallista ja mitä oikein tapahtui kymmenen vuotta sitten. Monticelli on erityisen taitava luomaan tunnelmia: silloinkaan, kun en ymmärtänyt kaikkea mitä tapahtui, sain kiinni tilanteen luonteesta ja henkilöiden asenteista. Pidin erityisesti kohdista, joissa Cornelia meni Anderin johdolla syvälle Macchiaan [makkia], sillä niiden taianomaisuudessa ja intesiivisyydessä oli jotain hyvin ainulaatuista. Myös Stanza Rossa eli punainen huone oli erikoinen ja kiinnostava tapahtumapaikka.

Olen todella ylpeä siitä, että sain tämän kirjan luettua ajallaan ja kokonaan, sillä joululoman lopussa näytti jo siltä, että tästä saattaa tulla ensimmäinen kirja koulu-urani historiassa, josta pidän esitelmän vaikken ole lukenut sitä kokonaan. Onneksi näin ei käynyt, sillä kuten sanottu, pidin kirjasta ja halusin oikeasti lukea sen loppuun. Uskon kokemuksen olleen avuksi myös italiantaidoilleni (ainakin kirjoitin sen jälkeen ensimmäisen kerran täydet pisteet aineesta). Jos joku lukijoistani on kiinnostunut italiankielisen kirjan lukemisesta, tätä voin ainakin hyvillä mielin suositella. Sen saatavuudesta Suomessa en tosin tiedä mitään.

En uskalla antaa tähtiä tälle kirjalle, kun en kuitenkaan kaikkea ymmärtänyt.
Miki Monticelli: Il Libro Prigioniero. Edizioni Piemme, 2007. S. 327.

Il Libro Prigioniero myös kuittasi kolme kohtaa HelMetin haasteesta - lasken sen haasteeseen, sillä en saanut viime vuoden puolella luettua kuin noin 30 sivua.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Mistä olenkaan elämässäni jäänyt paitsi

Hei kaikki! Minulla on noin miljoona (ainakin kaksi) postaamatonta kirjaa odottamassa teitä, mutta tänään ei puhuta kirjoista. Tänään puhutaan elämäni mullistaneista projekteista (jotka tosin ovat juontaneet elämäni mullistaneista kirjoista, kun nyt mietin asiaa.) Selostuksesta luultavasti tulee pitkä ja vaikeaselkoinen, mutta yritän parhaani.

Aloitetaan tunnustetuista faktoista. Rakastan syvästi kirjailijoiden L. M. Montgomery ja Jane Austen tuotantoa. Monet tiesivätkin sen jo, he jotka eivät, tietävät sen nyt. Olen lukenut lähes koko Montgomeryn tuotannon ja omistankin siitä suuren osan. Ikisuosikkini on kuitenkin Anna -sarja. Olen lukenut lähes koko Jane Austenin tuotannon ja omistan sen kokonaan. Ikuinen suosikkini on kuitenkin Ylpeys ja ennakkoluulo. Ja nyt alkaa se vaikeaselkoinen osa.




















Kaksi koulukaveriani (Kallion lukio, ilmaisutaito, taidehörhö, you know...) ovat aloittamassa Annoihin perustuvaa YouTube -sarjaa, johon he hakevat nyt näyttelijöitä. Olen tietenkin menossa koekuvauksiin, sillä miten voisin olla menemättä?! Projektissa tarina ja hahmot on modernisoitu nykypäivään ja se etenee Annan pitämänä videoblogina (jossa hän siis kuvaa itseään ja kavereitaan ja kertoo elämästään). Idea ei ole uusi, vaan YouTubessa on muutamiakin tällaisia sarjoja, mistä pääsemmekin... Jane Austeniin!

Kun kaverini ilmoittelivat projektistaan, he mainitsivat muutamia vastaavanlaisia sarjoja esimerkeiksi: Carmilla, Emma Approved sekä The Lizzie Bennet Diaries. Tästä Austeniin tutustuneet jo tietävätkin, mistä oikein intoilen tänään, mutta niille, jotka eivät tiedä:


(Ja minulta oikeasti kesti kolme ja puoli kappaletta päästä asiaan. Vähän on säälittävää.) Lizzie Bennet on siis Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo päähenkilö, ja kyseinen YouTube -sarja on tehty juuri kuvailemallani periaatteella: tarina ja henkilöt on siirretty nykypäivään ja se koostuu Lizzien videoblogeista. Yksi jakso on keskimäärin ehkä noin viisi minuuttia pitkä ja niitä on 100, plus kaksi bonusjaksoa, plus kolme spinoff -sarjaa.

Menkää. Katsomaan se. Heti. Aloitin eilen aikomuksenani todellakin vain aloittaa - katsoin 70 jaksoa. Tänään minun ei pitänyt todellakaan katsoa ollenkaan - katsoin loput 32 jaksoa. (Spinoffit sentään vielä odottavat.) Näyttelijät ovat erittäin taitavia, videot itkettävät ja naurattavat, ne ovat niin todentuntuisia, ja modernisointi on tehty äärimmäisen hyvin. Olen rakastunut! Sarja on kaiken kaikkiaan niin erittäin onnistunut että en tiedä mitä muuta vielä sanoisin. En osaa eritellä upeasta kokonaisuudesta yksittäisiä upeuden tekijöitä, kuten olen aiemminkin huomannut. Olen vain... huokaus. En ymmärrä miten olen voinut missata tämän aiemmin. (Vaikka et olisi lukenut Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, voit silti nauttia The Lizzie Bennet Diariesista. Sarjan katsominen ei vaadi minkäänlaista alkuperäisen tarinan tuntemista, sillä tapahtumat esitetään aitoina, nyt tapahtuvina asioina.)



Seuraavana aikomuksenani on katsoa Carmilla, jonka Liberté on nyt katsonut. Ja ne spinoffit tietysti. Luultavasti katson myös Emma Approvedin. Jossain väleissä voisi yo-kirjoituksiinkin lukea (toissijaista). Aion vielä miina-ansoittaa tämän postauksen:



Toivottakaa minulle onnea koekuvauksiin! En malta odottaa. Olisi mahtavaa päästä mukaan tällaiseen projektiin, mutta jos en pääse, ei se mitään - voin aina katsoa sitä kunhan se alkaa ilmestyä!




lauantai 10. tammikuuta 2015

Lomalukemista

Ensimmäinen perinteinen kirjapostaus tälle vuodelle, olkaatte niin hyvät!


Everything Beautiful tuli oikeastaan luettua jo ennen lomaa koulumatkojen reppukirjallisuutena, mutta sillä ei ollut yhtään postauskaveria, joten päästin sen tänne. Liberté luki tämän jo aiemmin syksyllä ja kirja kuulosti sen verran kiinnostavalta, joskin erikoiselta, että sen sattuessa silmiini kirjastossa päätin ottaa sen mukaan.

Riley Rose, vannoutunut ateisti, joutuu yhdeksi viikoksi kesälomastaan Spirit Ranch Holiday Campille, kristilliselle leirille, jonka muut osallistujat ovat jeesustelijoita ja ohjaajat raivostuttavan ymmärtäväisiä. Hän tekee kaikkensa tehdäkseen elämästä hankalaa ja päästäkseen pois leiriltä etuajassa, mutta mikään ei tunnu toimivan kuten sen pitäisi. Lopulta Riley tutustuu toiseen kapinalliseen, pyörätuolissa istuvaan Dylaniin, ja loppuleiristä tulee unohtumaton itse kullekin. Monella tasolla.

Alussa Everything Beautiful vaikutti vähintäänkin oudolta kirjalta, enkä oikein tiennyt mitä ajatella. Riley on todella erilainen tyyppi kuin minä, enkä aluksi osannut suhtautua häneen, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän huomasin ymmärtäväni häntä, vaikken itse tekisikään samanlaisia ratkaisuja. Ehkä ainut asia, mikä minua hänessä lopulta häiritsi, oli hänen lihavuutensa jatkuva korostaminen - en tarkoita, etteikö kirjan sankaritar saisi olla lihava. Minusta on mahtavaa, että joku on kirjoittanut lihavan sankarittaren. Tuntui vain, että tapa, jolla sitä käsiteltiin, oli todella mainostava ja melkein röyhkeä. Luulen, että tarkoitus oli olla rohkea, mutta en ole ihan varma, oliko tavoite täysin onnistunut.

Toinen asia, mikä minua ihan tavallisen kristittynä vaivasi, oli uskonnollisuuden rinnastaminen hörhöilyyn. Se vaivaa minua aina, kun se tulee vastaan lähteessä, joka on kaikille saatavissa, koska haluaisin, että ihmiset ymmärtävät, ettei uskon tarvitse olla kovaäänistä tai kummallisen näköistä. Tässä kirjassa hörhöily tuki Rileyn ennakkoluuloja ja palveli näin karikatyyrien rakentamisessa, eikä uskonto mitenkään ollut pääosassa, mutta kuten sanoin, tämä vaivaa minua aina.

Henkilöt olivat todella mahtavia. Parhaiten lukija tietenkin tutustuu Rileyyn, mutta myös Dylan sekä Rileyn huonetoverit ja leirin ohjaajat olivat saaneet syvyyttä luonteisiinsa. Vaikka ensivaikutelmat ovatkin karikatyyrisia, lopulta jokaisesta paljastuu jotain enemmän, mikä on mielestäni todella taitavan kirjoittajan merkki. Tähän liittyen haluan myös sanasen Rileyn kasvutarinasta, joka oli mielettömän hienosti tehty. Se ei ollut siirappinen eikä maailmaamullistava, vaan vähittäin tapahtuva muutos Rileyn ajatuksissa ja käytöksessä, jonka oikeastaan huomaa kunnolla vasta lopussa. Hienovarainen, herkkä, sellainen kuin ihmisten muutokset usein ovat. Riley ei tule uskoon, mutta hänen ennakkoluulonsa osoittautuvat suurilta osin vääriksi; hänestä ei tule malliesimerkkityttöä, mutta hän ymmärtää paremmin lähellään olevia ihmisiä ja osaa sovittaa käytöstään sen mukaan.

Vielä tippinä: kirja sijoittuu Australiaan, eli kun alussa hämmennyt aavikolla ajamisesta ja kummallisista lintujen nimistä, pidä tämä mielessä.

Neljä tähteä.
Simmone Howell: Everything Beautiful. Bloomsbury, 2009. S. 277.



Siitä asti, kun salanimellä kirjoittavan J. K. Rowlingin uusi dekkari Silkkiäistoukka ilmestyi suomeksi, olen katsellut sitä himoiten kirjakaupoissa, mutta vakuuttanut itseni aina siitä, että voin odottaa jouluun. Odotin jouluun, ja odotukseni palkittiin.

Palaamme Cormoran Striken ja Robin Ellacottin elämään kahdeksan kuukautta Lula Landryn tapauksen ratkeamisen jälkeen. Strike ratkoo rikkaiden ihmisten avioerotapauksia ja Robin on yhä tehokas sihteeri, kun toimistolle ilmestyy nuhjuisen näköinen nainen. Hän kertoo, että hänen miehensä, kirjalija Owen Quine, on kadonnut, ja että hän haluaa miehensä takaisin kotiin. Vastoin käytäntöjään Strike päättää auttaa rouva Quinea, mutta päiväkausiin mitään ei selviä. Vaan kun Strike löytää Owen Quinen raa'asti murhattuna ja saa vielä kuulla, millaista kirjaa tämä oli juuri julkaisemassa, alkavat jutun pyörät pyöriä. Tällaista julmuutta ei voi jättää huomiotta.

Ensimmäisen osan perusteella odotin erilaista kirjaa, myönnän suoraan. Kevyempää. Silkkiäistoukka oli nimittäin aikasta raskasta luettavaa murhan raakuuden, uhrin kirjoittaman kirjan ja eräiden muiden seikkojen takia. Tunnelma oli lähes jatkuvasti synkkä ja painostava. Ennen ruumiin löytymistä myös hieman tylsä - ehkä se tosin johtui siitä, että ensinnäkin tiesin takakannen perusteella odottaa ruumista ja kadonneen etsiminen tuntui siksi turhalta ja toisekseen siitä, että olin käyttänyt viime päivät Castlen katsomiseen, ja kun rikossarjassa ratkotaan murha per jakso, tuntui kirjan tahti vähän hitaalta. Joka tapauksessa, kunhan ruumis löytyi, muuttuivat tapahtumatkin paljon kiinnostavammiksi.

Jo ensimmäisessa osassa vatvottiin paljon Striken ja Robinin yksityiselämiä, ja se jatkui tässäkin osassa. Muuten se olisi minulle ihan okei, mutta ensinnäkin Matthew (Robinin kihlattu) ärsyttää minua suunnattomasti, ja toiseksi Charlottea (Striken entistä kihlattua) käsiteltiin niin paljon jo ensimmäisessä osassa, että vähän tuntui jo tutulta jutulta. Kaikki mikä ei liittynyt Matthewiin tai Charlotteen oli varsin mielenkiintoista ja usein myös huvittavaa.

Kirjassa on perinteinen tyhmä poliisi, fiksu yksityisetsivä -asetelma, mutta sikäli paljon vaarallisempi tällä kertaa, että poliisi on vähällä saada tahtonsa läpi. Tämä luo vahvan jännitteen varsinkin kirjan lopun ylle, kun Strike on selvittänyt mysteerin mutta häneltä puuttuvat todisteet. Kirjassa on ihanaa Lontoon kuvausta ja Striken ajellessa metrolla ympäri kaupunkia aloin väistämättä muistella metrokarttaa ja miettiä, mihin me kesällä menimme milläkin linjalla ja miltä kaikkialla näytti. Lisäksi haluaisin vielä sanoa, että mielestäni kirjan sijoittaminen kustannuspiireihin oli hyvä veto, sillä Galbraith/Rowling osaa luoda niistä hyvin uskottavan kuvan kirjoitettuaan kirjoja vuosikausia. Oli myös kiinnostavaa saada vähän "sisäpiirin näkemystä" kustannusalasta.

Kuten siis varmasti on jo selvää, Silkkiäistoukassa on paljon muutakin kuin vain dekkarijuoni. Se oli minusta toimiva kokonaisuus ja odotan innolla lisää Strike -kirjoja, joskin toivon että ne ovat hiukan kevyempää luettavaa.

Neljä tähteä.
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka. Otava, 2014. S. 457. Englanninkielinen alkuteos julkaistiinsamana vuonna nimellä The Silkworm.



Viimeisenä lomailtana katsahdin kirjahyllyyni ja rupesin ihmettelemään: Mikä on tuo yksi Ella -kirja? Miksi en muista siitä mitään? Eihän siinä siis muu auttanut kuin ottaa kirja käteen ja ryhtyä lukemaan.

Uusi kouluvuosi on alkanut, ja Ella ja toverit ovat edelleen toisella luokalla. Heillä on kuitenkin aihetta huoleen, sillä opettajaa selvästikin vaivaa jokin. He päättävät ottaa selvää, mikä opettajalla on, ja sitä varten tarvitaan tietenkin naaimoitumista, seuraamista sekä koulutarkastaja, joka laittaa hyvää makaronilaatikkoa.

En varmasti ikinä lakkaa ihmettelemästä Timo Parvelan kykyä kirjoittaa. Hänen hahmonsa ovat täydellisen valloittavia, tapahtumat absurdiudessaankin uskottavia ja tietenkin nauroin itseni jälleen kipeäksi. Vaikka Ellat on suunnattu lapsille, heilutan edelleen lippua sen puolesta, että ne sopivat virkistäväksi iltalukemiseksi kenelle tahansa! Myös nämä pidemmät Ellat, lastenromaaneiksi luokitellut, joita ei siis löydy Ella ja kaverit -kokoelmista, ovat helposti yhdessä illassa ahmaistuja.

En tiedä mitä muuta sanoisin. Rakastan näitä kirjoja syvästi.

Viisi tähteä.
Timo Parvela: Ella - Varokaa lapsia! Tammi, 2006. S. 144.



Ja tällä postauksella tulin kuitanneeksi seitsemän kategoriaa HelMet -haasteesta! En laske Everything Beautifulia haasteeseen, sillä luin sen viime vuoden puolella.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Lisää lukuhaasteita!

http://www.helmet.fi/

En todellakaan näytä saavani ikinä tarpeekseni, vai mitä sanotte? Tällaisen kuitenkin bongasin pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastojen sivuilta, ja se näytti niin ihanalta, että pakkohan siihen oli tarttua:

"Kirjan vuoden kunniaksi HelMet-kirjastot esittävät pääkaupunkiseudun lukijoille leikkimielisen lukuhaasteen. Ohessa on 50 kohdan lista erilaisista perusteista, joilla valita luettavaa vuonna 2015. Lukuhaasteen tavoitteena on innostaa lukemaan myös sellaisia kirjoja, joihin ei ensimmäisenä olisi tarttumassa. Ei ole vaarallista, vaikka kaikkia 50 kohtaa ei saisikaan toteutettua tai yhdellä kirjalla tulisi kuitanneeksi useamman rivin. Tärkeintä on saada uusia, yllättäviä ja ilahduttavia lukuelämyksiä.
--
  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani
  45. Kirja, joka pelottaa sinua
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
  47. Hauska kirja
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle"

Eikö näytäkin kivalta??!! Säännöt ovat mukavan löyhät (yhdellä kirjalla voi kuitata monta kohtaa) ja sen verran itsesuojeluvaistoni vielä pelaa, etten aseta itselleni painita toteuttaa haastetta kokonaan tänä vuonna. Monet kohdista nimittäin täyttyvät kuin ajattelematta, mutta montaa muuta joutunen suorastaan metsästämään. Kopioin luettelon myös tuonne Kirjahaasteet ja -projektit -sivulle, niin edistymistäni voi sitten seurata sieltä. Yliviivaan aina käytetyn kategorian ja kirjoitan perään, millä kirjalla sen suoritin.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuodenvaihde

Nyt valvottuani uudenvuodenaattona liian myöhään ja nukuttuani sitten liian vähän olen hämmästyttävän runollisella tuulella. Näin vuoden 2014 vaihtuessa vuodeksi 2015 on hyvä katsoa menneeseen ja koota ajatuksiaan, mutta samalla kohdistaa jo tulevaan ja tarkentaa suunnitelmiaan. Jotain tällaista siis (se siitä runollisuudesta):

Vuoden 2014 aikana luin laskujeni mukaan 68 kirjaa, mikä on kolme enemmän kuin edellisenä vuonna. En ikinä laske kirjoja, joiden lukeminen on ulottunut vuodenvaihteen yli, kummankaan vuoden saldoon, mutta lasken koulukirjat, sarjakuvaromaanit/-pokkarit, mangat... tavallisten kirjojen lisäksi tietysti. 2014 oli kaiken kaikkiaan kiinnostava ja uudenlainen kirjavuosi klassikkoineen ja 30 päivän haasteineen... ja lisäksi tietysti luin paljon uusia, kiinnostavia kirjoja.

Uuteen vuoteen minulla on melko vähän suunnitelmia. Klassikot 2.0 -haasteen alkamista odotan innolla, sillä kaikki kirjat, joita siihen on valittu, ovat kirjoja, jotka olen halunnut lukea ikuisuudet. Niiden suhteen vuodesta tulee siis varmasti kiinnostava, vaikka Anne Frankilla aloittaminen vähän huolestuttaakin minua - yläasteen uskonnonopettajani traumatisoi minut holokaustista... tunnen silti, etten ole elänyt täydesti, ellen ole lukenut tätä kirjaa. Jatkamme äitini kanssa Pottereiden ääneenlukua englanniksi (toinen osa tällä hetkellä kesken) ja yritän tietysti löytää niin monta uutta kirjakaveria kuin suinkin. Oman hyllyn unohdetut ja Toisen hyllyn aarteet jatkaa toimintaansa, samoin kuin Kirotut ensimmäiset osat. Tuokoon tulevaisuus siis, mitä tuo - minä olen valmis! Toivottavasti.

Mainiota vuotta 2015 kaikille!!!