tiistai 22. heinäkuuta 2014

Viidestoista päivä: Ensimmäinen "oikea kirja" jonka muistat lukeneesi lapsena

Alkuperäinen englanninkielinen otsikko sanoi: Day 15: The first "chapter book" you can remember reading as a child. Käänsin vapaasti chapter bookin oikeaksi kirjaksi, kun en oikein muutakaan keksinyt... "Chapter" meinaa siis kirjan lukua (Chapter One 'Luku yksi', Chapter Two 'Luku kaksi' jne.)

Minä opin lukemaan eskarissa, mutta kunnolla, sujuvasti, vasta ekaluokan lopulla. Sen jälkeen olenkin ahminut kirjoja kuin hullu. Muistan lainanneeni aina koulun kirjastosta pinoittain kirjoja - myöhemmin myös oikeasta kirjastosta - ja yksi sarja on jäänyt minulle erityisesti mieleen. Voi olla, että luin joitain "oikeita kirjoja" jo ennen tätä sarjaa, mutta mikäli näin on, en muista niitä.

Sarjassa on enemmänkin kirjoja kuin nämä
kolme, mutta tämä oli hyvä esimerkkikuva.
Merirosvo Svarttis jäi siis elävästi mieleeni. Niitä oli koulumme kirjastossa vaikka kuinka monta ja luin varmasti kaikki, myöhemmin lainasin vielä kaupunginkirjastosta sellaisia mitä en ollut koululta löytänyt. En kovinkaan hyvin muista, mitä kirjat käsittelivät, vaikka tietenkin on itsestään selvää, että niiden päähenkilö oli merirosvo Svarttis. Hänellä oli iso musta parta ja hän asui muistaakseni saarella. Jossain kirjassa saarelle uhkasi käydä jotain... varmaankin joku valtion juttu, siitä olisi tullut retkeilykohde tai jotain sellaista. Jossain toisessa kirjassa kannessa oli aarteita, joten se varmaan käsitteli aarteita. Kuten huomaatte, en muista kirjojen sisällöstä paljoa, mutta muistan, että pidin niistä kauheasti ja yksi kansikuvakin on tosiaan jäänyt mieleen.

Nyt kun olen päässyt turvallisesti puoleen väliin, täytynee ilmoittaa, että haaste jää viikoksi tauolle. Lähden nimittäin pitkään ja hartaasti suunnitellulle ja odotetulle Brittein matkalle serkkuni kanssa... Ehkä, jos olette kiltisti, laitan jotain kuvia! Kuudestoista päivä siis ensi viikon torstaina tai perjantaina. Näkemisiin!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Neljästoista päivä: Kirja jonka päähenkilön kanssa haluaisit mennä naimisiin

Voi voi, kirjarakkauteni ovat lukuisia. Kohtaan kuitenkin jälleen saman ongelman: kysyttäessä heitä on vaikea keksiä. Aion yrittää parhaani.

http://fc04.deviantart.net/fs14/
Aloittaakseni jo perinteeksi muodostuvalla vastauksellani: Potterit. Ron Weasley on ikuisesti lähimpänä sydäntäni. (Tiedän ettei hän ole kaikista päähenkilöin päähenkilö, mutta olen valmis venyttämään sääntöjä rakkaideni vuoksi.)

http://media-cache-ec0.pinimg.com/
Melkein kaikki tietävät Liikkuvan linnan elokuvana, harvemmat kirjana, mutta vaikka elokuva on ihana, on kirja vielä sitäkin ihanampi. Howl Pendragon ei jälleen ole kirjan varsinainen päähenkilö, mutta tarpeeksi lähellä, että hänet lasketaan. Ihana draamakuningatarlieroni.

http://fc01.deviantart.net/fs71/
Sitten on tietysti oma rakas Peetani. Mitä voin sanoa? Hän on rakastava
ja hellä, mutta kunnioittaa toisen omaa tilaa ja tunteita. Täydellisyyttä. Ja jopa kammottavien kokemusten jälkeen hän pystyy palaamaan siihen... voi, Peeta.

Tämä keksiminen on kovin vaikeaa. Mieleeni tulee paljon sellaisia henkilöitä, jotka varmastikin pääsisivät tähän postaukseen, ellei kirjan lukemisesta olisi niin pitkä aika, etten muista enää tarkasti, enkä siksi uskalla laittaa heitä. No jaa, oma menetykseni.


Vielä päivän ekstra-bonus! Hän ei taida olla päähenkilö, vaikka termiä miten laajentaisi, mutta en voisi julkaista tätä postausta ilman häntä. Se olisi törkeä rikos.

Hyvät naiset ja herrat, esittelen teille... Magnus Banen. Tämä kuva on nyt spoiler siihen, mihin olen kirja-arvosteluissani viitannut sinä yhtenä romanssina, mutta en voi itselleni mitään, se on niin söpö. (Minä siis tietenkin menisin naimisiin Magnuksen kanssa vain jos tätä ei olisi.)

http://fc08.deviantart.net/fs7/

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kolmastoista päivä: Kirja jonka päähenkilö muistuttaa eniten sinua

Varoituksen sana: olen todella väsynyt. Retkeilin monta tuntia tänään vanhempieni ja isovanhempieni kanssa Porkkalanniemellä, aurinko paistoi ja oli mukavaa, mutta sen jälkeen olen ollut aivan totaalisen tööt. Tekstin taso saattaa siis kuvastaa tämänhetkistä mielentilaani.

Listattuani kirjoja jotka voisivat käydä tämän päivän vastaukseksi, huomaan tietynlaisen vakion, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Valitsemieni kirjojen päähenkilöt ovat - toiset enemmän, toiset vähemmän - arkoja tyttöjä, eivät mitään koko koulun prinsessoja ja heillä on erilaisia itsetunto-ongelmia, jotka kuitenkin yleensä korjaantuvat, ainakin osittain, kirjan aikana. Jos ystäväni ovat valinnoistani eri mieltä, niin näkemyksiä saa esittää:) silti, näihin tyttöihin selvästi samaistun ja ainakin koen olleeni, jos en enää, paljonkin heidän kaltaisensa.

Mary Hoganin Ihan kivat kasvot -kirjan päähenkilö on 16-vuotias, ylipainoinen Hayley. Hänen perheensä ei muistuta minun perhettäni eikä tilanteensa (ainakaan vielä) minun tilannettani, mutta en ole ikinä ollut sieltä hoikimmasta päästä ikäisiäni tyttöjä, joten minun on helppo samaistua häneen ja tavoittamattomalta tuntuvaan laihtumisen toiveeseen sekä siihen, kuinka lopulta on niin vaikea edes jaksaa yrittää. Hayleyn pelastukseksi saapuu kesä Italiassa, ja vaikka minun pelastukseni tai kesä Italiassa ei olekaan vielä näköpiirissä, minäkin rakastan Italiaa. Luen tämän kirjan toisinaan vain Italian-kaipuun takia - tunnelma on niin elävä. Koen myös omakseni kirjan nimen, asian, jonka kanssa Hayleykin tuskailee. Muusta kropasta ei sitten tiedä, mutta ihan kivat kasvot.


Houkutuksen valinta ei tarkoita, että minulla olisi vampyyripoikaystävää (tai yhtään minkäänlaista poikaystävää sen puoleen). Siinä missä Bella jopa ulkonäöltään muistuttaa minua jonkin verran - pitkät ruskeat hiukset, olen vaivaisen sentin pidempi kuin hän - hän on arka ja sosiaalisesti kömpelö uusien ihmisten seurassa eikä viihdy keskipisteessä. (Minä saatan viihtyä, mutta se riippuu suuresti tilanteesta.) Hän on surkea valehtelija ja huono keksimään keskustelunaiheita. Tarvittaessa hän kuitenkin puolustaa itseään ärhäkästikin. Koen suurta yhteyttä varsinkin tähän ensimmäisen kirjan Bellaan, joka ei ole syvästi masentunut, menossa naimisiin tai raskaana, vaan hapuilee ensirakkauden askelia eikä oikein vielä tiedä, miten olla muiden ihmisten, varsinkaan poikien, seurassa.


Skin Deepin Jenna on luonteeltaan hyvinkin samankaltainen kuin yllämainittu Bella. Ujo, varautunut, mutta itsepuolustukseen erittäin kykenevä. Jennan kasvoissa on valtava arpi auto-onnettomuuden jäljiltä ja hän oli minusta välillä ärsyttävänkin ulkonäkökeskeinen, mutta ehkä se on aivan ymmärrettävää. Minun oli helppo ymmärtää hänen epävarmuuttaan itsestään ja mietteitään siitä, miten hänet hyväksytään.

Näiden jälkeen tulee sellainen olo, että minä koen omaksi hallitsevaksi piirteekseni epävarmuuden, eikö tulekin? Kuitenkin väittäisin ehkä toisin... sanoisin, että se on ennemminkin varmuuden ja rohkeuden haaliminen. Kuten alussa sanoin, näissä kirjoissa henkilöt käyvät läpi jonkinlaisen muutosprosessin, joka saa heidän luottamaan enemmän itseensä tai pitämään enemmän itsestään. Se muutos on minussa käynnissä joka päivä, ja aina toisinaan saan huomata tulleeni jälleen rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi nuoreksi naiseksi. Ja sen kunniaksi viimeisen kirjan päähenkilö onkin hyvin erilainen kuin nämä aiemmat.

Elizabeth Bennet, Ylpeyden ja ennakkoluulon päähenkilö, tietää mitä hän tahtoo. Hän kieltäytyy toimimasta omaatuntoansa vastaan, toimii sen mukaan silloinkin kun ehkä ei pitäisi, eikä anna alentaa itseään aivottomaksi naikkoseksi. Lizzie on älykäs, järkevä, huumorintajuinen, pitää kiinni oikeuksistaan ja vapauksistaan ja haaveilee rakkausavioliitosta. Hän ei välitä siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelevat - riittää, että hän itse ja hänen rakkaansa hyväksyvät. Lizzie ei pelkää avata suutaan ja lausua ajatuksiaan ääneen ja jotkin näistä lukuisista, hyvistä piirteistä liitän myös itseni. Niitä kaikkia kohti varmastikin pyrin. Niinpä voisinkin varmaan sanoa, että Elizabeth Bennet on ihannenaiseni:)

Yllätys ekstra-bonus! Tässä tapauksessa, kuten Ron Weasley huomenna, Hermione Granger lasketaan päähenkilöksi. Hermione rakastaa tietoa ja oppimista, hän pätee nippelitiedolla ja käytännöllisesti katsoen asuu kirjastossa. Hän on ärsyttävän hyvä eikä peittele sitä. Minä en ehkä tiedä aivan niin paljon asioita kuin Hermione, enkä toivottavasti ole aivan niin rasittava, mutta olen aina ehdottomasti samaistunut häneen Potterien hahmoista eniten. Tässä vielä muutaman vuoden takaisia kuvia Sezzie-Hermionesta, joita otettiin Iltasanomien Harry Potter -pukukilpailua varten. Pääsin kymmenen parhaan joukkoon!

 

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kahdestoista päivä: Kirja joka muistuttaa eniten sinun elämääsi

Eilisen helpotuksen jälkeen hyökätään taas supervaikealla. Voi olla, että olen liian ankara, mutta en kerta kaikkiaan keksi kirjaa, joka oikeasti muistuttaisi minun elämääni. Valitsin erään aika hyvän kandidaatin.

Nietos -sarjan kolmas ja viimeinen osa Fade out kertoo bändin vaikeuksista kouluteiden lähdettyä eri suuntiin. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja uskollisuutta, ja välillä vaikuttaa siltä, ettei kenelläkään ole kumpaakaan. Valitsin tämän kirjan siksi, että sekä Siiri että Milla käyvät Kallion lukiota, kuten minä, ja kaikki kuusi harrastavat monia erilaisia taiteita. Suomalaisnuorten elämä lukioineen, vanhempineen ja kavereineen tuntuu tutulta. Vaikka itse en sen paremmin seurustele, soita bändissä kuin käy bileissäkään, tämä tuntui parhaalta vaihtoehdolta.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kymmenes päivä: Kirja joka muutti elämäsi

Tein sen taas. Tämän olisi pitänyt tulla eilen. Anteeksi...

Tässähän tulee vaikeita oikein jonossa. Yleensä kirjat, joita luen, ovat joko hyviä tai eivät niin hyviä, mutta hyvin harvoin järisyttäviä, maailmaamuuttavia, silmät avaavia kokemuksia. Keksin kuitenkin kaksi keskenään hyvin erilaista kirjaa.

Scifiklassikko, George Orwellin Vuonna 1984 vaikutti minuun ja maailmankatsomukseeni syvästi. En muista siitä paljoa, olin aivan liian nuori lukemaan saatikka ymmärtämään sitä, mutta olin tarpeeksi vanha - yhdeksäsluokkalainen - saadakseni traumat liiasta ajattelusta. Kirjassahan on nimittäin tämä totalitäärinen valtio, jossa päähenkilö asuu. Valtio on vuoron perään sodassa molempien rajanaapuriensa kanssa, olkoot he vaikka A ja B. Kun valtio on sodassa A:n kanssa, se on aina ollut sodassa A:n kanssa ja sovussa B:n kanssa, ja kun valtio on sodassa B:n kanssa, se on aina ollut sodassa B:n kanssa ja sovussa A:n kanssa - tai näin kansalaisille väitetään, ja jossain epämääräisessä joukkopsykoosissa he aina uskovat sen. Täytyyhän sen olla totta, kun valtio sanoo niin. Joka tapauksessa tämä sai minut kriisiin oman muistini luotettavuuden kanssa, eli mistä voin tietää, että asia joka tapahtui kaksi minuuttia, kaksitoista kuukautta tai kaksikymmentä vuotta sitten, oikeasti tapahtui, enkä vain ole kuvitellut sitä? (En oikeasti muista kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneita asioita, en edes ole niin vanha vielä, se vain kuulosti hyvältä.) Onko koko elämäni omaa keksintöäni? Miten voin olla varma mistään muusta kuin juuri tästä hetkestä? Kriisi oli pahimmillaan heti kirjan lukemisen jälkeen, mutta nämä ajatukset vaivaavat minua yhä toisinaan. Luulen, etten pääse niistä ikinä eroon - niistä on tullut osa maailmankatsomustani, ja täten tämä kirja muutti elämäni... tai ainakin muutti elämääni.

Randa Abdel-Fattahin Näyttääkö pääni tässä isolta? oli nimipäivälahja joskus ennen yläastetta. Tiedän tämän, koska yläasteella ystävystyin erään muslimitytön kanssa ja silloin olin lukenut tämän kirjan jo useamman kerran. Muistan myös puolustaneeni muslimeja jollain ala-asteen uskonnontunnilla käyttäen jokseenkin suoraa lainausta tästä kirjasta. Itse olen siis tunnustava kristitty, aina ollut, mutta Näyttääkö pääni tässä isolta? avasi silmäni toisenlaiseen todellisuuteen. Se opetti minulle paljon islaminuskosta, kristinuskon ja islamin yhtäläisyyksistä, suvaitsevaisuudesta, vähemmistöön kuulumisesta ja vaikeista päätöksistä. Päähenkilö Amal, joka on asunut ikänsä Australiassa, päättää alkaa käyttää huivia ja joutuu sen vuoksi kohtaamaan kritiikkiä ja selviämään ihmisten uteliaisuudesta ja vihamielisyydestä, vastaamaan kysymyksiin uskonnostaan ja syytöksiin, jotka kohdistetaan yhteisön kautta jokaiseen sen edustajaan. Amal on aivan tavallinen teinityttö, joka tekee aivan tavallisia teinityttöjen asioita, mutta pitää lisäksi huivia, rukoilee viidesti päivässä ja paastoaa ramadanin aikaan. Tämä kirja auttoi minua ymmärtämään, ettemme me loppujen lopuksi ole niin erilaisia keskenämme, ja miten väärin kohdistettu uteliaisuus tai ajattelematon kommentti voi loukata hyvin syvästi. Eli, jos kadulla tulee vastaan hunnutettu nainen, häntä ei ole pakko tuijottaa. Voi myös olla, ettei hän olekaan alistettu. Tulitko ikinä ajatelleeksi?

Yhdestoista päivä: Kirja lempikirjailijaltasi

Tämä on siis tämän päivän varsinainen postaus, ylempänä eilisen, koska Blogger vammaa. Olen pahoillani.

Kovin moni ei liene yllättynyt, kun paljastuu, että lempikirjailijani on J. K. Rowling. Valitsin tälle päivälle hänen salanimellä Robert Galbraith kirjoittamansa dekkarin Käen kutsu, jonka juuri tajusin unohtaneeni täysin arvostella! Tänä keväänä olen sen kuitenkin lukenut, joten kunnon arvostelu ilmestynee piakkoin. Pahoitteluni.
Käen kutsu on erilaista Rowlingia. Se on vakava kirja vakavasta aiheesta, mutta ei kuitenkaan ryppyotsainen. Hahmot ovat sympaattisia ja lähestyttäviä ja kirja on hauska, pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Tyyli muistutti minua jonkin verran toisesta lempikirjailijastani, Eoin Colferista, joka on vastuussa mm. Artemis Fowlista. Rowling, tai tulisiko sanoa Galbraith, vetää juonta vauhdikkaasti ja koukuttavasti eteenpäin, kytkien hahmojen henkilökohtaisen elämän taitavasti mukaan rikoskertomukseen ilman että se tuntuu päälleliimatulta tai ärsyttävältä hidasteelta. Kuten kunnon dekkarissa kuuluukin, epäiltyjä riittää eikä syyllinen ole se itsestään selvin. Dekkarituntemukseni ei juuri ulotu Agatha Christien ulkopuolelle, mutta tämä oli äärimmäisen miellyttävä kokemus. Suosittelen!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Yhdeksäs päivä: Kirja joka saa sinut voimaan pahoin

Tämä oli vaikea, mutta keksin kaksi. Pitkällisen miettimisen jälkeen.

Kathryn Stockettin Piiat on upea kirja. Mahtava. En keksi enempää sen arvoa palvelevia adjektiiveja. Mutta se on niin todenmukainen, mikä on osa sen upeutta ja mahtavuutta, että ainakin minusta oli välillä käsittämätöntä, miten ihmiset ovat voineet kohdella toisiaan tuolla tavalla! Se sai minut voimaan pahoin. Mutta älä missään tapauksessa skippaa tätä kirjaa. Keksin vielä yhden adjektiivin: ihana.

Tästäkin kirjasta pidän kauhean paljon, älkää ymmärtäkö väärin. Matkijanärhi on kuitenkin eri tavalla pahoinvointia tuottava kuin Piiat; se on ällöttävä. Alkupuolisko menee vielä kohtuullisen vaivatta, mutta kaikki ne kuvaukset ihmisten kiduttamisesta ja erilaisista kammottavista kuolintavoista varsinkin loppupuolella ovat todellakin oksettavia.

Ei enempää tänään... mutta arvatkaa mitä! Tällä blogilla on nyt yli 1000 katselua, josta kiitos teille, rakkaat!

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kahdeksas päivä: Pelottava kirja

En erityisemmin nauti pelon tunteesta. Kauhuleffat tai muut pelkokokemukset eivät ole minun juttuni. Jännityksestä kylläkin - trillerit, dekkarit, huvipuistolaitteet - niiden parissa viihdyn. Mieleeni tulee kuitenkin yksi erinomaisen pelottava kirja.

Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Piirin idea ei loppujen lopuksi, kun se selviää, ole mitenkään erityisen omaperäinen. Mutta tämä kirja sai minut pitkästä aikaa kääntelemään sivuja huimaa vauhtia, sydämen tykyttämään rinnassani ja lukemaan jokaisena mahdollisena ja myös melko mahdottomana hetkenä. (Muistan kävelleeni pimeänä talvi-iltana bussipysäkiltä kotiin ja lukeneeni kävellessäni, toivoen, että katulamppujen välit eivät olisi aivan niin pitkiä.) Varsinkin alku on hyvin pelottava. Kirja on imaiseva, pelottava, eikä loppu suinkaan lässähdä vaikka idea ei olekaan aivan uusi. Suosittelen adrenaliinin ystäville.

Liitän tähän nyt vielä lukemisen jälkeisen arvosteluni kirjasta, kun ei kerta muuta tekstiä tänään tule. Luettavissa myös 20.2.2013 postauksesta.

Kesällä jo kiinnostuin kirjakaupassa Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin kirjasta Piiri, joka nyt oli tullut kirjastoon. Lainasin sen, ja kun olin siihen kerran tarttunut, paluuta ei enää ollut.
Piiri oli ensimmäinen kirja pitkiin aikoihin, josta pelkäsin saavani painajaisia. (En onneksi saanut.) Se oli myös ensimmäinen kirja pitkiin aikoihin, jota minun oli ihan pakko lukea senkin jälkeen, kun olisi pitänyt jo aikoja olla nukkumassa. Kun äiti tuli sanomaan, että valot pois ja minulla oli kirja kädessä, lupasin että ihan kohta joo, ihan heti, niin tajusin, kuinka tuttu asetelma oli - mutta kuinka pitkän ajan takaa. En muista, milloin viimeksi olisi käynyt noin.
Vaikka Piirin idea on aika käytetty, sen toteutus on raikas. Vanhaan tarinaan on lisätty uusia elementtejä ja ruotsalaisten lukiolaistyttöjen elämään on helppo samastua. Suomikin on yllättävän paljon läsnä kirjassa. Henkilökuvaukset ovat todenmukaisia ja monipuolisia, kukaan ei jää pinnalliseksi silaukseksi. Kirjassa on myös mitä taidokkainta lukijan harhaan johtamista :)
Piiri on trilogian ensimmäinen osa. Luulen, että se olisi toiminut paremmin yksittäisenä kirjana, mutta tietenkään en vielä osaa sanoa, kun jatko-osat ovat lukematta. Joka tapauksessa nautin suuresti taidokkaasta kerronnasta ja hienosta tarinasta!
Neljä tähteä.
Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri. Basam Books, v. 2012. S. 574.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Seitsemäs päivä: Kirja jota osaat lainata/lausua

Tämä on surkeaa. Olin aivan varma, että näitäkin olisi listaksi asti, mutta nyt en tunnu keksivän paljon mitään. Tiedän kuitenkin lainaavani kirjoja ehkä ärsyttävänkin usein - lainaukset vain tulevat mieleen tilanteissa, joissa niitä tarvitsee, eikä silloin, kun asiaa miettii. Hauskat kohdat ovat kuitenkin erikoisalaani, sillä luen ne usein pariin kertaan peräkkäin ennen kuin jatkan eteenpäin.

Arvaattekin varmaan jo vakiovastaukseni: Potterit. Kuka yllättyi? Niin, ei kukaan. Tässä yksi ikisuosikki Feeniksin killasta: "Minä sponsoroin sinut vaikenemaan sylystä." Muistan joskus, jo useampia vuosia sitten, revenneeni tälle täysin... toinen hyvä on Kuoleman varjeluksista: "Ai niin, unohdinkin, että me jahtaamme Voldemortia kirjastoautolla!" Molemmat Ronin repliikkejä... Yksi, vielä, Feeniksin killasta: "Valvojaoppilas! Niin kuin kaikki meidän perheessä!" "Mitä minä ja Fred ollaan, seinänaapureita vai?" Tämä riittänee tältä erää.


Varjojen kaupungeista on myös suhteellisen helppo keksiä. "Tuo minulle jotain ruskeaa, nainen!" "Ruskeaa?" "Ruskea on miehekäs väri." Jacen ja Isabellen sananvaihto Lasikaupungin lopussa. Sekä pari kuolematonta Magnuksen repliikkiä: "Pyhän Magnuksen lepokoti kurittomille varjometsästäjille." ja "Jos kerran aiot herättää minut, voit tehdä sen saman tien kunnolla." Nämä molemmat löytyvät Kadotettujen sielujen kaupungista. Kerta kiellon päälle, vielä yksi Jace Tuhkakaupungista: "Minun piti katsoa Muodin huipulle! Se tulee seuraavana." Ai ai ai ai, vielä yksi, vielä yksi!! Kadotettujen sielujen kaupungista: "Hän kysyi minulta, tiedänkö, miksi muutuin homoksi." "Kai sinä sanoit, että sinua puri homoseksuaalinen hämähäkki?" "Sen täytyi sitten olla hyvin homoseksuaalinen hämähäkki." En ota vastuuta yhdenkään lainauksen enkä varsinkaan tämän viimeisimmän sanatarkkuudesta, mutta yritys hyvä kymmenen. "Haluatko nähdä -- Pisan kaltevan tornin?" Vain jos se kaatuu Sebastianin päälle, Clary ajatteli.

Sitten voin sanoa vielä ainakin yhden: Nälkäpeli. Osaan ensimmäisen säkeistön laulusta, jota Katniss laulaa Ruen kuollessa. Viimeisestä säkeestä en ole aivan sataprosenttisen varma - se saattaa olla omakeksimäni, jos en ole muistanut alkuperäistä, mutta väittäisin että se menee näin: Helmassa niityn, alla pajupuun/nurmikon nukkaan sä painut uinailuun/ummista silmäsi levätä ne saa/kun päivä huominen sua odottaa. 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuudes päivä: Lempi nuorten aikuisten kirja

Täytän tänään kahdeksantoista! Jee! Joten kuka olisikaan parempi henkilö puhumaan nuorten aikuisten kirjoista, vai mitä sanotte? Tästä tietysti tulee pitkä ja vaikea prosessi, sillä en toistaiseksi lue juurikaan muunlaisia kirjoja kuin nuorten tai nuorten aikuisten kirjoja, joten kärsin (jälleen kerran) runsaudenpulasta. Täytyy myös myöntää, etten ole aivan varma missä raja nuoren ja nuoren aikuisen välillä kulkee... Mutta yritän parhaani.

Yksi tuore suosikki tällä saralla on Jenny Downhamin You Against Me. Kannessa otsikon alla lukee eräs repliikki kirjasta: "You want this to be a love story?" ja se tiivistää tämän kirjan mielestäni hyvin tehokkaasti. You Against Me on voimakas ja aito kuvaus nuorten rakkaudesta ja uskollisuudesta omaa perhettä mutta myös omaa itseä kohtaan, inhimillisistä virheistä ja maailman ja tunteiden kääntymisestä päälaelleen. Siitä, kuinka joskus on ratkaistava, mihin saakka uskollisuus yltää, ja kenelle kannattaa olla uskollinen.

Stephenie Meyerin Vieras herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia siitä, mitä on olla ulkopuolinen, vieras, siellä, minne luulee kuuluvansa. Kuinka hyvä ja paha eivät ole mustavalkoisia käsitteitä, vaan henkilö, joka luulee tekevänsä hyvää, voikin todellisuudessa aiheuttaa pahaa. Millaista on yrittää vakuuttaa, ettei aio pahaa, kun ei voi todistaa sitä ja mitä tiiviin yhteisön sisälle solahtaminen vaatii. Tämä kirja sai minut pitkästä aikaa kääntelemään sivuja maanista tahtia ja odottamaan loppua lähes henkeäni pidätellen.

http://4.bp.blogspot.com/
Maailma, jossa ihmisiä tapetaan viihteen vuoksi, on meille kaukainen. Suzanne Collinsin Nälkäpeli -trilogia kuitenkin tuo sen raadollisen lähelle. Rakkaus, viha, vankeus ja vapaus kulkevat käsi kädessä tässä sarjassa, josta varmasti kaikki olette kuulleet. En tiedä mitä muuta sanoa. Ollakseen fiktiota, kirjojen maailma on äärimmäisen todentuntuinen ja saa pohtimaan, kuinka vapaita me loppujen lopuksi olemme. Vaikka emme arvokaan vuosittain joka maakunnasta kahta teini-ikäistä kuolemaan, muut asiat pitävät meidät tyytyväisinä kuplassamme. Eikö?

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Viides päivä: Kirja jonka sisällä toivoisit voivasi elää

Ja taas jäi eilen julkaisematta. En selvästi ole hyvä tässä, mutta yritetään kuitenkin. No niin, eilisen aihe oli siis kirja jonka sisällä toivoisit voivasi elää - saatatte huomata joitakin yhtäläisyyksiä lempikirjalistaani.

http://4.bp.blogspot.com/
Potterit. Tietysti. Libertén sanoin: kuka ei haluaisi mennä Tylypahkaan? Minä olisin korpinkynsi ja
rakastaisin erityisesti loitsujen ja taikajuomien opiskelua. Kuulusin tietenkin Albuksen Kaartiin ja Tylypahkan taistelun aikaan asuisin tarvehuoneessa kaikkien muiden kivojen tyyppien kanssa. Hurraa! Pelaisin myös huispausjoukkueen lyöjänä.

Ylpeänä omistan koko sarjan kolmena
erilaisena kappaleena
Mustesydämet. Voisinko tehdä kirjojen hahmoja ja paikkoja eläviksi omalla äänelläni? Voisinko päästä, oikeasti, kirjaimellisesti, kirjan sisään ja mukaan tapahtumiin? Voisin, jos asuisin Mustesydämissä. Riskialtista, totta kai, mutta hyvänen aika sentään, kuinka hienoa se olisi.

Narniat. Narnia on juuri sellainen maa, jossa jokainen fantasiaa rakastava pikkutyttö haluaa asua. Kaikki
satuolennot ovat totta, eläimet puhuvat, lämmin ja turvallinen, joskin myös suuri ja pelottava, isähahmo Aslan pitämässä huolta mutta ei kuitenkaan ylisuojelemassa ketään. Joka paikassa on kaunista ja olennot elävät hyvässä sovussa toistensa kanssa. Tietenkin haluaisin myös tavata Pevensien lapset... ja prinssi Kaspianin:)

http://3.bp.blogspot.com/
Aikavartiot. He matkustavat ajassa ja estävät maailmaa ja sen ihmisiä tuhoamasta itse itseään ja tekevät tyhjiksi pahan jumalattaren suunnitelmat. Heidän tukikohtansa ovat maailman siisteimpiä ja he saavat muuttaa ulkonäköään ja käyttää makeita vaatteita vieraillessaan eri aikakausilla ja ympäri maailmaa. Heillä on profetia, joka kertoo joukon jäsenten roolit maailmanpelastusoperaatiossa. Kukapa ei haluaisi olla osa jotain näin hienoa?

Minulla on kaikki suomennetut osat
Vampiraatit. Vähän erilainen vampyyrikertomus. Hahmot ovat ihania ja laivat siistejä, joten miksipä en haluaisi elää heidän kanssaan? Kaupan päälle myös sopivasti seikkailua.

Montgomery -kokoelmani
Lucy Maud Montgomeryn tyttökirjat. Olen lukenut suurimman osan hänen tuotannostaan ja omistan sitä myös runsaasti. Tunnelma on ihanan kevyt ja onnellinen, hahmot todella sympaattisia ja inhimillisiä ja kuvaukset 1800- ja 1900-lukujen vaihteen pikkukylistä niin herttaisia, että vaikka en todellisuudessa haluaisi asua pikkukaupungeissa, Montgomery saa minut aina uskomaan, että haluaisin sittenkin. Suosikkejani ovat Anna-kirjat, tosin pidän myös kovasti Runotytöistä ja monista pienemmistä, tuntemattomammista sarjoista ja kirjoista, jotka Montgomery loi.

Lopuksi on vielä sanottava, että minua ei oikeastaan kiinnostaisi elää Varjojen kaupungeissa, mutta haluaisin palavasti tavata Magnuksen ja Alecin. Ehkä myös Jacen.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Neljäs päivä: Kirja joka saa sinut itkemään

Tämä on sitten se vaikea. Välillä, tai aika usein, kun kuuntelen ystävieni juttuja, minulle tulee sellainen olo, että olen jotenkin kauhean kylmä ihminen. En itke elokuvissa, enkä sitäkään vähää kirjoissa. Mielestäni eläydyn ja heittäydyn ja kirjan/elokuvan tapahtumat ovat aina minulle todellisia, mutta minua on todellakin helpompi naurattaa kuin itkettää. Yritän nyt kuitenkin keksiä jotain.

Libertén inspiroimana voin sanoa ainakin yhden: Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Tosin tässäkin aloin itkeä vasta elokuvien katsomisen jälkeen, ja silloinkin vain väsyneenä myöhään yöllä, muutaman säälittävän kyyneleen. Ennen sitä olin toki ollut järkyttynyt, mutta kyyneleistä ei ollut tietoakaan.

Sitten luulisin, että itkin toisessakin Rowlingin teoksessa, eli The Casual Vacancyssa. Minulla on sellainen vankka tunne. En kyllä ole varma, mutta ainakin muistan että pidin loppua hyvin koskettavana ja uskoisin itkeneeni. (Erinomaisen vakuuttavaa, eikö?)

Vielä kaksi "ehkä saatoin itkeä, mutta en mene vannomaan" -kirjaa: Stephenie Meyerin Vieras ja Suzanne Collinsin Matkijanärhi. En tosiaankaan mene vannomaan.


Näiden epävakuuttavien lausuntojeni jälkeen minun on pakko sanoa, että muistan ihan oikeasti itkeneeni joissain kirjoissa, en vain muista mitä ne ovat!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kolmas päivä: Kirja joka saa sinut nauramaan ääneen

(Tänään tulee siis kaksi, tämä on tämän päivän virallinen ja oikea postaus.)

Helppo. Tätä listaa ennen täytynee sanoa, ettei minun ääneennaurattamiseni vaadi paljoa.

http://soa-file.rohea.com/file/vuodatus/
Olen viimeaikoina istunut nojatuolissa hihittämässä Cassandra Claren Varjojen kaupungeille, kuten olen kai maininnutkin. (Tällä hetkellä odotan viimeistä osaa kauhunsekaisella innolla.) Olen luultavasti purskahtanut
nauruun vähintään kerran aukeamassa, hahmojen ihanan ironian ja sukkelien huomautusten äärellä. ("Sukkela" on sitten tyhmä sana.)

http://hpfanit.vuotis.net/
Potterit ovat myös saaneet aina minut nauramaan ääneen. Eivät ehkä aivan kerran aukeamassa, mutta välillä hahmojen terävät huomiot tai kertojan omalaatuinen tapa kuvailla asioita ovat todellakin naurujen arvoisia. Erityisesti Ron ja Luna ovat riemastuttavia.

http://media.tori.net/
Ooh. Tuija Lehtisen Rebekka -sarja, vaikkakin taidan olla jo vähän uloskasvanut
siitä, saa minut edelleen nauramaan niin paljon, etten pysty jatkamaan lukemista hyvään toviin. Tätä tapahtuu usein, ja siksi lukeminen on kovin hidasta. (Kirjoja on oikeasti enemmän kuin tuossa kuvassa, ainakin kahdeksan, mutta tämä oli paras jonka löysin. Kiitos sen ottajalle.)

Tietysti sekä Terry Pratchettin että Eoin Colferin kirjojen huumori on aivan omaa luokkaansa.

Loppuun on vielä pakko sanoa Timo Parvelan Ella -sarja. Täytän kolmen päivän päästä kahdeksantoista, mutta lukiessani Elloja uudestaan ehkä vuosi sitten, ne jaksoivat yhä vain naurattaa hillittömästi. Täysin hulvatonta ja aivan mahtavaa.

Huumori ylittää kaikki rajat.

Toinen päivä: Inhokkikirja

Hienosti alkaa! Minulla oli tämä valmiiksi kirjoitettuna, mutta unohdin totaalisesti eilen että oli jotain postattavaa. No jaa, tässä tulee: En lue huonoja kirjoja. En tiedä, miten se on mahdollista, mutta minun on todella vaikea keksiä edes huonoa, saati sitten inhokkikirjaa.

Vastikään lukemani The Glimpse oli pettymys hidastempoisuudessaan mutta ei se suorastaan huono ollut, inhokista puhumattakaan.

Laura Gallego Garcían Idhunin kronikoiden ensimmäisestä osasta Vastarinnasta näki, että sen kirjoittaminen oli aloitettu teini-ikäisenä, mutta ei sekään aiheuttanut kauhunväristyksiä ja toinen osa on minulla tällä hetkellä lainassa.




Taru sormusten herrasta oli todella raskas ja hidas
lukukokemus, joka olisi todellakin kaivannut kustannustoimittajan karsimista ennen julkaisua, mutta pidin siitäkin.

Kuten näkyy, tämä ei edisty. Voisin jatkaa tällaista listaa vaikka kuinka pitkään, mutta näinköhän te siitä kostuisitte. Muistan tosin ala-asteelta erään kammottavan sinikantisen lasten etsiväkirjan, jota luin koulua varten, enkä voinut uskoa, että se oli niin huono (nyt en enää edes muista sen nimeä). Sen jälkeen en kuitenkaan muista lukeneeni todella huonoja kirjoja. Joten... Palaan tähän ehkä myöhemmin. Luultavasti en.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ensimmäinen päivä: Lempikirja

Heissan! Päätin nyt viimein saada tämän 30 päivän haasteen alkuun - parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö? Ajattelin myös, että mainitsen mahdollisuuksien mukaan aina muutaman kategoriaan sopivan kirjan tai sarjan, sillä useimmissa tapauksissa niitä on useampi ja mikäs sen mukavampaa kuin levittää kirjavinkkien ilosanomaa! Joten, asiaan.

Ensimmäisen päivän aihe on lempikirja. Minulle tämä on helppo. Harry Potter on lempikirjasarjani - asioita, joita ei tarvinne ikinä kyseenalaistaa. Ja koska Pottereista suosikkini on Puoliverinen prinssi, tästä voinee vetää johtopäätöksen, että Harry Potter ja puoliverinen prinssi on lempikirjani. Koska kuitenkin juuri lupasin mainita useamman teoksen, tässä tulee.

Minulla on varsinaisen kirjahyllyni vieressä kaksi erillistä hyllyä, joita kutsutaan lempikirjahyllyikseni. Siellä asuvat Pottereiden lisäksi seuraavat kirjat ja sarjat:
- Stephenie Meyer: Houkutus -sarja (voisi mainiosti olla myös hänen kirjansa Vieras)
- Eoin Colfer: Artemis Fowl -sarja
- Stuart Hill: Jäämaa -trilogia
- Kristin Cashore: Syntymälahja ja Fire (en ole lukenut enkä omista trilogian kolmatta osaa, aikeissa kyllä)
- Cornelia Funke: Mustesydän -triogia
- Justin Somper: Vampiraatit -sarjan kaikki suomennetut osat (olen lukenut myös kaikki mitkä Suomesta englanniksi saa, mutta en omista niitä)
- Suzanne Collins: Nälkäpeli -trilogia
- Maggie Stiefvater: Väristys -trilogia
- Marianne Curley: Aikavartio -trilogian toinen osa Pimeä (en omista muita, muuten nekin olisivat siellä)
- C. S. Lewis: Narnia -sarja
- Agnes Sligh Turnbull: Satakieli (ei mitään tekemistä H. C. Andersenin samannimisen sadun kanssa)
- J. K. Rowling: The Casual Vacancy

Kuten huomaat, lista on pitkä. Osa noista on päässyt hyllyyn monta vuotta sitten, enkä tiedä, päästäisinkö niitä sinne, jos lukisin ne nyt ensi kertaa. En tosin aio poistaakaan niitä ennen kuin joskus uudestaan lukiessani päätän, ettei kyseisen kirjan paikka enää ole lempikirjahyllyssä. Ei potkuja ilman oikeudenkäyntiä.

Ilmeisesti minulla ei ole lempikirjoista sen enempää sanottavaa. Jos insipiroidutte kokeilemaan jotain minun lempikirjoistani, niin toivottavasti nautitte!