torstai 22. toukokuuta 2014

Kolmen kirjan kimppa: Varjojen kaupungit 1-3

Täytyy heti alkuun sanoa, että minusta tämä järjestely on vähän hämmentävä. Tai siis, ymmärrän, että trilogioita julkaistaan "kaikki yksissä kansissa"-painoksina, mutta että sellaisen sarjan kolme ensimmäistä osaa, joka ei lopu kolmanteen osaan? En valita, ostinhan sen itse, mutta... tuntuu vain oudolta. Olin kuitenkin halunnut lukea kyseiset kirjat jo suhteellisen pitkään, joten tässä sain kätevästi kolme ensimmäistä osaa ja vielä halvemmalla kuin olisin ne saanut yksittäisinä.

Seuraavasta on siis kyse:


Pahoittelen kuvan huonolaatuisuutta, se oli paras jonka löysin ja halusin sen välttämättä isoksi. Täytyy myös todeta, että luin kirjat niin nopeassa tahdissa, että mikäli alla olevissa selostuksissa tapahtumat ovat menneet sekaisin kirjojen kesken, en ole vastuussa.

Asiaan.

Luukaupunki on hyvä ja tempaiseva avausosa. Se pitää lukijaa otteessaan, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se jankkaa aika paljon samaa ympyrää, mikä oli ehkä jo lukiessakin hieman ärsyttävää. Uusi maailma on kuitenkin kiehtova ja niin moniulotteinen, että siihen tutustuu mielikseen - joskaan en panisi pahakseni, vaikka sekin tapahtuisi hiukan nopeammassa tahdissa.

Clary Fray, 15-vuotias newyorkilaistyttö, tulee yökerhossa todistaneeksi nuoren pojan murhan. Murhaajissa on kuitenkin jotain erikoislaatuista - he ovat Claryn ikäisiä, kukaan muu ei tunnu näkevän heitä ja kaiken lisäksi he höpöttävät jatkuvasti demoneista. Clary alkaa huomata näkevänsä muutakin muille näkymätontä, ja kun vaaleatukkainen demonintappajapoika tulee uudestaan vastaan, eivät tämän puheet tunnukaan enää aivan niin kaistapäisiltä. Vaikka Clary ei ole aikaisemmin kuullut varjometsästäjistä, se ei tarkoita, etteivätkö nämä voisi laittaa tytön elämää mullin mallin...

Kyllästyin Valtaistuinpelin raskaaseen tekstiin siinä viidensadan sivun jälkeen ja tarvitsin jotain kevennystä. Tämä oli kuin luotu siihen - huumoripitoista nuortenfantasiaa, ei ehkä kovin vakavasti otettavaa (ainakaan ensi alkuun), mutta käsittelee varsin vakavasti otettavia aiheita. Teksti on sujuvaa ja nopealukuista, hahmot inhimillisiä ja rakastettavia ja juoni täynnä yllättäviä koukkuja. Minulla meinasi, varsinkin sarjan myöhemmissä osissa, mennä lukemisen sijaan aikaa ja energiaa siihen, että yritin ennustaa seuraavan yllättävän käänteen. Eivät ne sitten ole niin vaikeita, kun niitä miettii etukäteen, ja lisäksi Clarella on monen kirjailijan ärsyttävä tapa tehdä hahmoistaan niin tyhmiä, että idiooteinkin lukija ehtii tajuta "suuren paljastuksen" ennen kuin hahmojen päässä lopulta loksahtaa jokin paikoilleen. Myönnän kyllä kirjoittaessani sortuvani tähän itsekin, mutta se ei tee siitä vähääkään vähemmän raivostuttavaa.

Kyllä väittäisin että kannattaa lukea Luukaupunki. (En ole vielä ehtinyt katsomaan elokuvaa, mutta olen kuullut siitä paljon - enimmäkseen pahaa - ja tarkoitus on jossain vaiheessa piakkoin katsella se parin koulukaverin kanssa.) Uskon, että kirja antaa sinulle ajattelemisen aihetta, edes jotain. Ja jos innostut, niin jatko-osiahan riittää:)

Neljä tähteä.
Cassandra Clare: Luukaupunki, Varjojen kaupungit 1. Otava, 2009. S. 443. Alkuperäisteos on julkaistu englanniksi nimellä City of Bones. THE MORTAL INSTRUMENTS Book One vuonna 2007.



Ensimmäinen vaikutelmani Tuhkakaupungista (mitä en kuitenkaan muista lainkaan Luukaupungista) oli, että Clary on pahuksen ärsyttävä. Hän säntäilee ja ryntäilee, tekee ja sanoo asioita ajattelematta niitä ensin ja sitten niillä on aina huonot seuraukset, jotka olisi ollut helppo välttää. Raivostuttavaa. Toinen asia, joka Tuhkakaupungista pisti silmään, oli se, että siinä oli aivan liian paljon feikkikuolemia ja kolmas se, että kaikki juonenkäänteet olivat joko ennalta-arvattavia, tylsiä tai ärsyttäviä.

Äskeinen sai kirjan kuulostamaan kamalan huonolta, mutta ei se oikeasti ollut sitä. Sitä vain ehkä vaivaa perinteinen kakkososien kirous: jotain pitää tapahtua nyt, että jotain muuta voi tapahtua myöhemmin, mutta se mitä tapahtuu nyt, ärsyttää lukijoita, koska he eivät tiedä, mitä on tulossa. Clare on vielä tuonut tähän oman lisämausteensa sillä, että koko ajan yrittää tapahtua kauheasti kaikenlaista, jonka takia kirja on vhän turhankin täynnä toimintaa.

Kiinnostavaa oli kuitenkin esimerkiksi se, että kertojanäkökulmat laajenivat (kuten ne tekevät koko ajan sarjan edetessä). Ensimmäinen osa oli lähestulkoon täysin Claryn näkökulmasta kerrottua, mutta tässä osassa siirrytään (jälleen muistaakseni) myös Jacen ja Simonin pään sisään. Rakastin tietysti sitä, että Magnus sai isomman roolin (vaikkakaan ei tarpeeksi isoa) ja sen yhden romanssin suhteen tämä kirja on todellinen sydämentykysten aiheuttaja. Se, että tapahtumat etenevät vauhdilla, ei myöskään ole pelkästään huono asia; kirja ei varmasti käy tylsäksi ja se koukuttaa jatkamaan kolmanteen osaan aivan eri tavalla kuin ensimmäinen tähän toiseen. Monia kiinnostavia asioita paljastuu (ja vielä kiinnostavampia jää paljastumatta). - Tänään on ilmeisesti jokin sulkeidenkäytön merkkipäivä (harkitsin tämänkin lauseen laittamista sulkeisiin, mutta päädyin vain tähän kyseiseen osaan, jota nyt luet). - Tuhkakaupunki on vähän tyhmä kirja, mutta ei liian. Se on erittäin hauska, viihdyttävä ja siitä on miellyttävää jatkaa seuraavaan osaan, jossa onkin taas paljon enemmän järkeä.

Kolme ja puoli tähteä.
Cassandra Clare: Tuhkakaupunki, Varjojen kaupungit 2. Otava, 2010. S. 388 (en ota vastuuta laskuvirheistä, kirja on keskellä sitä 1320 sivua). Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä City of Ashes. THE MORTAL INTSRUMENTS Book Two vuonna 2008.



Lasikaupunki on melkoinen toimintapläjäys. Ei kuitenkaan samalla liikaa yrittävällä tavalla kuin edellinen osa, vaan tässä kirjassa ihan oikeasti sattuu ja tapahtuu ja asiat etenevät huimaa vauhtia käänteestä toiseen. Varsinkin tässä kirjassa minulla meni aikaa siihen äskettäin mainittuun juonen kulun ennustamiseen, missä osoittauduinkin aika taitavaksi. (Sittemmin minusta tuli vähän liiankin taitava ja viimeisimmät teoriani, vaikka ovatkin minusta olleet oikein hyviä, ovat ehkä olleet hiukan liian yliajateltuja.)

Clary on yhä lähes yhtä rasittava kuin edellisessä kirjassa, mutta tällä kertaa joku sentään sanoo hänelle suorat sanat (jo oli aikakin, jos minulta kysytään).

Saamme viimein tutustua maineikkaaseen Idrisiin ja kuvaan astuu myös muutamia kiinnostavia uusia hahmoja. Claryn ja Jacen välit ovat koetuksella useampaan kertaan useammanlaisista syistä, Magnus laukoo kuolemattomia kommentteja, se yksi romanssi on riipivässä tilassa koska argh, olet idiootti - eli sitä tavallista! Kertojanäkökulmat laajenevat jälleen kiinnostaviin ulottuvuuksiin ja ihmisten vaatteita kuvaillaan liikaa - eli sitä tavallista. Hahmot ovat ihastuttavia ja raivostuttavia (jotkut enemmän ensimmäistä ja toiset enemmän jälkimmäistä.) Eli sitä tavallista. Lasikaupungissa on kuitenkin hyvä imu, se on kirjallisesti tehokas ja mielenkiinto pysyy yllä, kirja myös edistyy kiitettävän nopeasti. Välillä suorastaan harppauksin. Sääli sinänsä, mutta loppu tuntuu ehkä osaksi edellä mainitusta johtuen jäävän jopa turhan lyhyeksi. Siinä olisi voinut olla enemmän fiilistelyä (varsinkin sen yhden romanssin suhteen...)

Lasikaupunki on tehokas kirja, joka jättää toisaalta jättää janoamaan lisää, toisaalta sulkee tämän sarjan avaustrilogian taidokkaasti. Jos lukija ei tietäisi, että lisää on, sitä ei välttämättä edes kaipaisi. Langenneiden enkelten kaupunkiin jatkaminen on kuitenkin suositeltavaa... luulisin. Osin suositeltavaa. Jospa voisinkin käskeä lukemaan vain ne hyvät kohdat? En ehkä voi.

Kamalaa, lukemisesta on jo niin pitkä aika, etten tiedä osaanko tähdittää luotettavasti... No, mututuntumalla ;)
Neljä tähteä.
Cassandra Clare: Lasikaupunki, Varjojen kaupungit 3. Otava, 2011. S. 467 (edelleenkään en ota vastuuta niistä laskuvirheistä). Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä City of Glass. THE MORTAL INSTRUMENTS Book Three vuonna 2009.


Ihania kirjoja, vaikka välillä raivostuttavia! Ehdottomasti suosittelen sinulle, joka kaipaat uusia kirjaystäviä ja huumoripitoista kevennystä elämääsi. Olen hihitellyt näiden ääressä olohuoneen nojatuolissa jo sen verran paljon, että äiti alkoi katsoa huolestuneen näköisenä... ;) Kaksi jatko-osaakin eli kaiken ilmestyneen olen sarjasta nyt todellisuudessa lukenut, mutta niistä myöhemmin. Viimeinen osa taitaa ilmestyä englanniksi täm'n kuun lopussa - ehkäpä lueskelen sen kesän aikana, kunhan ylppäreihin kertaamiselta ehdin. (Kyllä siis aion oikeasti ehtiä paljon muutakin kuin ylppäreihin lukemista.)

Vuoden viimeinen ja kenties rankin koeviikko on kahta koetta vaille paketissa. Onnea kaikille valmistuville sekä myös kaikille kanssani loman aloittaville! Jännittävää ajatella, että syksyllä alkaa abivuosi:)

Tänään olimme Libertén kanssa kuuntelemassa yhdysvaltalais-meksikolaista kirjailijaa Jennifer Clementia, joka oli vierailulla koulussamme. Hän on tullut Suomeen yhtenä Maailma kylässä-festarin suurimmista vetonauloista ja vaikka en ollut ikinä ennen kuullutkaan hänestä, haastattelu oli todella mielenkiintoinen. Jennifer vaikutti todella viisaalta ja hienolta ihmiseltä ja aion ehdottomasti lukea hänen kirjansa Varastettujen rukousten vuori (Prayers for the Stolen alkuperäiskielellä). Haastattelu oli myös herättelevä, sillä kirja käsittelee meksikolaisten naisten ja tyttöjen asemaa, tai lähinnä sitä kuinka heillä ei ole asemaa. Se muistutti minua siitä, kuinka me suomalaiset ja me länsimaalaiset olemme etuoikeutettuja tasa-arvoinemme päivinemme... eikä tämä tilanne todellakaan vallitse suuressa osassa maapalloa. Haastattelun lopuksi Jenniferin suomalainen opas vielä otti meistä kaikista ryhmäkuvan. Jos siis bongaatte jossain kuvan, jossa on Jennifer Clement ja joukko Kallion lukion opiskelijoita, niin minä olen siinä kuvassa. Eturivissä, pinkit sukkahousut, mikäli kiinnostaa yhdistää naama näihin teksteihin:) Itse en kuvaa ainakaan vielä löytänyt, mikä ei liene ihme, kun se vasta tänään iltapäivällä otettiin.

Haastattelu oli pihalla ja aurinko paistoi koko ajan niskaani ja hartiaani oikealle puolelle, joten nyt se on kivasti punainen ja hämmästyttävän selkeä topin olkaimen raja kulkee kahden punaisen alueen välistä. Tästä ja kutisevasta aurinkoihottumastani huolimatta aion nyt toivottaa teille kaikille mahtavan aurinkoista ja ihanaa kesää! Laulunopettajani sanoin: "Laula kaikkea sitä mistä sä tykkäät!" - minä sanoisin teille nyt, että tehkää kaikkea sitä mistä tykkäätte! Kesä on sitä varten!