perjantai 21. maaliskuuta 2014

Klassikkoa klassikon perään

Olin jo luullut selvinneeni lukiosta lukematta Seitsemää veljestä, kunnes opettaja kysyi ÄI6-kurssin alussa, että kuinka moni tämän on lukenut. Heitä ei ollut kuin muutama, joten kirja päätyi kurssin ohjelmistoon. Sen deadline ja käsittely oli muutama viikko sitten, ja itselläni lukeminen meni siihen, että edeltävänä päivänä puolet oli lukematta. No, ei kun lukemaan - sain homman tehtyä - mutta ei kyllä olisi tarvinnut. Opettajan kontrollikysymykset kuuluivat: "Kerro mahdollisimman tarkasti 1) yhdestä veljeksestä 2) yhdestä tapahtumasta." Siitä oli selvinnut lukemalla Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä, mutta olenpahan nyt ainakin sivistyneempi.

Seitsemän veljestä oli vähintäänkin erikoinen kirja. Kieli oli tietysti vanhahtavaa ja paikoin hankalaa, mutta myös repliikkejä oli aika vaikea seurata, koska ne oli kirjoitettu näytelmämuotoon. Välissä ei ollut lyhyitä tapahtumien kuvailuja, vaan kaikki puheen aikana tapahtuva piti päätellä puheesta. Muutoin oli kyllä pitkiä ja tarkkoja kuvauksia niin ympäristöstä kuin veljeksistäkin.

Pidin erityisesti tarinoista, joita Aapo kertoi. Niistä ainakin osa oli minulle tuttuja Mauri Kunnaksen tulkinnasta, mutta en muistanut niitä kovin tarkasti ja oli mukavaa saada välillä vaihtelua veljesten melko yksitoikkoiseen elämään. Tosiaankin, kirja ei ollut siitä mukaansatempaavimmasta päästä, mutta ei toisaalta kuolettavan pitkästyttäväkään. Siinä oli kohtia, joita en voinut jättää kesken, kuten veljesten yöllinen juoksu Impivaarasta Jukolaan, mutta suurimmaksi osaksi kirja pysyi yksitoikkoisen luettavana.

Onhan se yleissivistävä. Ei kovin hauska, mutta tässäkin sillä on hetkensä. Hahmot ärsyttäviä ja pinnallisia, varsinkin Juhani, tai pitkästyttäviä, kuten Simeoni. Menet sekaisin veljeksissä, unohdat täysin, mikä on heidän järjestyksensä (paitsi että siitä, että Juhani on vanhin, ei kyllä pitäisi jäädä epäilystä). Monesti ei huvita, eikä tämä varmasti ole kirjallisuutemme huipputeos, kuten takateksti väittää.

Kaipa se kuitenkin kannattaa lukea. Maisemat on kivoja.

Kolme tähteä.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Gummerus, 2002. S. 336. Alkuperäisteos julkaistu vuonna  1870 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novellikirjasto-sarjassa neljän vihon painoksena, romaanina julkaistu 1873.



Kirjan&Kakun kolmas kirja. Olisimme lukeneet Vuonna 1984:n, mutta minä kieltäydyin - se on kirjoja, joita luin ehkä vähän liian nuorena ja sain siitä traumat. Tapa, jolla maan johto siinä vain muutteli historiaa ja väitti ensin yhtä ja sitten toista ja kaikki oli aina yhtä totta, sai minut ahdistuneesti miettimään, onko kaikki, mitä muistan, itse asiassa vain itse itselleni keksimääni satua? Onko mitään oikeasti tapahtunut? Voiko minun muistini riittää sen todisteeksi? Tämä vaivaa minua edelleen toisinaan, enkä siksi halunnut uusia lukukokemusta - päädyimme Eläinten vallankumoukseen.

Upea kirja! Todella helppo- ja nopealukuinen sekä mukaansatempaava. Uskomattoman realistinen ja helppo samaistua. Surullinen ja järkyttävä, mutta ihana. Mielettömän hienoja hahmoja, syviä ja kiinnostavia.

Spoiler

Kirjan alussa eläimet tekevät vallankumouksen maatilalla, häätävät tyrannisoivan ihmisen ja alkavat pyörittää tilaa keskenään. Kaikki ovat tasa-arvoisia keskenään ja työtä tehdään mielellään, sillä se koituu suoraan omaksi hyväksi, eikä pahan ihmisen hyödyksi. Ruokaa on viimein riittävästi ja kaikki ovat tovereita keskenään. Pikkuhiljaa asiat alkavat kuitenkin mennä pieleen - siat ovat niin paljon älykkäämpiä kuin muut eläimet. Sisältä käsin muutosta on silti vaikea havaita, ennen kuin se on ilmeinen.

Ohi

Kommunismi on minusta hieno aate. Idea on todella hyvä, mutta valitettavasti ja kuten todistettu on, se ei toimi käytännössä. Se todetaan jälleen tässä kirjassa. Esipuhe, joka kannattaa lukea, toteaakin, että kirja heijastelee Orwellin omaa ideologista pettymystä. Hän alkoi suunnitella kirjaansa, kun sai raa'asti huomata, etteivät hänen rakkaat kommunistijohtajansa olleetkaan aivan niin puhtaita pulmusia kuin hän oli luullut heidän olevan. Eläinten vallankumous on todella puhutteleva teos vallasta, ihmisarvosta ja tasa-arvoisuudesta sekä vaarallisista mahdollisuuksista.

"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."

Viisi tähteä.
George Orwell: Eläinten vallankumous. WSOY, 2003. S. 126. Alkuperäisteos julkaistiin englanniksi nimellä Animal Farm vuonna 1945.



ÄI6:lla tällä hetkellä luettavana Juhani Ahon Juha. Lisäksi kesken on Valtaistuinpeli (hurraa!) ja mahdollisesti vielä jotain muuta, jota en nyt muista. Kevät ei kestänyt pitkään - eilen satoi lunta. No nyt onneksi tulee vettä, ehkä se sulattaa. Toivotaan

Winter is not coming. Not anymore, OK?

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kevättunnelmissa

Maaliskuu kohisee jo pitkällä eikä täällä etelässä ainakaan ole enää lumen häivääkään. Riemuitkaa! Ihana, upea, aikainen kevät! Voiko parempaa edes olla? (Nyt kaikki allergikot mumisevat tukkoisia vastaväitteitä nenäliinojensa takaa, mutta anteeksi, juuri nyt en suostu kuuntelemaan. Nautin elämän paluusta.)

Olen lukenut taas, hain juuri tänään seuraavan Kirja&Kakku -kirjan sekä maaliskuun klassikot (kolme Shakespearen näytelmää) kirjastosta ja elämä hymyilee. Paitsi polvelleni, jonka löin tänään ratikassa edessäolevaan penkkiin ja sitten vielä lipastooni ja sitä särkee. Mutta muutoin :) Mennäkseni siis asiaan.


Sain Alice Hoffmanin Punaisen puutarhan Chrystalilta joululahjaksi ja toisin kuin lahjakirjat yleensä, sain sen jopa luettua näin pikaisesti! Hurraa! Vaan olihan se lukemisen arvoinenkin.

Punainen puutarha on siitä epätyypillinen kirja, että sen päähenkilö on kaupunki, Blackwell Massachusettsissa. Jokaisessa luvussa kerrotaan jonkun tai joidenkin kaupungin asukkaiden tarinaa alkaen uudisasukkaista, jotka perustivat kaupungin ja päätyen lähes nykyaikaan asti. On mahtavaa, miten tarinat linkittyvät keskenään, miten lukija voi bongailla aiempien vuosien hahmoja, tapahtumia ja paikkoja myöhemmistä tarinoista. Tuntuu myös palkitsevalta nähdä muutoksen ja pysyvyyden tasapaino - vielä lopussa kaupungissa elää samojen henkilöden jälkeläisiä, jotka aikanaan olivat kaupunkia perustamassa, jopa ensimmäinen talo on edelleen olemassa, mutta samaan aikaan kaupunki on kasvanut ja laajentunut, ihmisiä on tullut ja mennyt ja paikkojen nimet ovat muuttuneet. Minuun, kieli-ihmisenä, erityisesti vetosi se, kuinka Dead Husband's Meadow'sta tuli ensin Husband's Meadow ja sitten vain Band's Meadow, joka lopulta vakiintui kaupunkilaisten kielenkäyttöön. Oli myös kiehtovaa nähdä, kuinka oikeista tapahtumista tuli ajan kuluessa kertomuksia, satuja, myyttejä...

Punaisessa puutarhassa oli myös jonkin verran fantasian aineksia, vaikkei se ollutkaan varsinaisesti fantasiakirja. Lisäksi siinä oli paljon suuria tunteita, rakkautta ja seksiä, vihaa, pelkoa ja katumusta, iloa ja surua - you name it. Kirja oli siis paitsi kiinnostava, myös monipuolinen ja sen maailma oli jollain tapaa... omalaatuinen. Niin lähellä sitä, jossa itse elän, mutta ikään kuin verhon takana kuitenkin. Suosittelen.

Neljä tähteä.
Alice Hoffman: Punainen puutarha. Gummerus, 2012. S. 292. Englanninkielinen alkuteos julkaistu vuonna 2011 nimellä The Red Garden.



Kirjan&Kakun toinen kirja oli Fahrenheit 451, jonka olen lukenut joskus yläasteella ja katsellut niihin aikoihin myös elokuvan. En kuitenkaan muistanut paljon kummastakaan kokemuksesta, joten oli kiinnostavaa palata kirjan tunnelmiin.

Fahrenheit 451 on lämpötila, jossa paperi syttyy palamaan.

Tulevaisuuden Amerikassa kirjat ovat kiellettyjä ja palomiesten ainut ammatinkuva on polttaa ihmisten jäljelläolevia kirjastoja. Asetelma on vähintään yhtä kiinnostava kuin miltä se kuulostaa - puhumattakaan kaikista lisämausteista, joita tarinan muut puitteet siihen tuovat.

Kirja on nopealukuinen, mukaansatempaava ja kiinnostava. Se kärsii tosin lievistä uskottavuusongelmista, kuten kohdassa, jossa päähenkilö kertoo Yhdysvaltojen voittaneen kolme ydinsotaa. Minulle ainakin tuli siinä vaiheessa mieleen, että näinköhän olisi Yhdysvaltoja tai maailmaa ylipäätään enää edes olemassa kolmen ydinsodan jälkeen. Muutoin pidän tulevaisuuskuvasta; tekniikan kehitys ei ole liiallista vaan juuri sopivaa ja ihmisten jatkuva ruudun tuijottaminen kuulostaa erittäin tutulta, mutta saa kirjassa aivan eri tavalla vaarallisia piirteitä. Pidän myös hahmoista: vaikka heitä maalataan niin sanotusti huolettomilla siveltimenvedoilla, kaikista piirtyy tarkka kuva ja heillä on myös enemmän kuin pelkän pintaraapaisun verran luonnetta. Suosikkini on tietenkin Clarisse - kerta kaikkisen valloittava naapurintyttö, joka laittaa vaarallisia ajatuksia Montaguen päähän.

Neljä tähteä.
Ray Bradbury: Fahrenheit 451. Tammi, 1998. S. 193. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä Fahrenheit 451 vuonna 1953.



Näiden lisäksi luin ÄI6-kurssin puitteissa Seitsemän veljestä, mutta nyt pitää ryhtyä suorittamaan ranskan itsenäistä kurssia, joten siitä lisää myöhemmin.

Auringonpaistetta ja iloista kevättä kaikille!