torstai 19. joulukuuta 2013

Iloista joulua!

Hei taas! Tajusin juuri, että vuosi lähenee loppuaan, ja alkaa olla aika summailla yhteen, mitä olen lukenut. Kirjoitin marraskuun lopussa, että laskelmieni mukaan kirjoja on kasassa 62 - haluaisinpa todella edelleenkin tietää, mitä nuo kaikki kirjat ovat! Viime viestini pääsi lukuun 56 ja yritin nyt listata kirjoja, joita muistan lukeneeni - pääsen lukuun 65. Ne ovat nämä kirjat:

Linnanneidon lokikirja
Beowulf
Saatana saapuu Moskovaan
Perillä
50-luvun teinit Katarina Haavio ja Satu Koskimies
Vadelmavenepakolainen
Vihan liekit
Silta 2
Silta 4

Näin, edelliskerrasta viisastuneena. Aletaanpa sitten listan alusta, niin päästään ehkä joskus loppuunkin.



Linnanneidon lokikirja
Bongasin tämän siitä samaisesta Among Others-teoksesta, josta on jo ollutkin puhetta. Dodie Smith tunnetaan parhaiten 101 dalmatialaista-kirjoistaan, mikäli tiesitte, että ne ovat olleet kirjoja ennen kuin Disney otti ne omikseen. (Minä en tiennyt.) Takakannessa luki, että Rowling on sanonut tämän olevan paras kirja, jonka hän on koskaan lukenut. Odotukset olivat siis korkealla!

No, niihin ei ehkä ihan vastattu. Kirja oli kyllä hauska ja kiinnostava, hienosti rakennettu ja sitä jaksoi lukea mielenkiinnolla loppuun saakka. Hahmot olivat sympaattisia ja samaistuttavia ja kuvailu kaunista, kieli toimi hyvin. Kuitenkin... minulle jäi tunne, että jotain uupui. En tiedä, mitä se oli, enkä osaa selittää tämän paremmin - mutta sellainen tunne minulle jäi. Kuin minua olisi huijattu vähän, sillä tämänhän piti olla paras koskaan kirjoitettu kirja! (Pitää siis aina muistaa, että nämäkin lausunnot ovat vain yhden ihmisen mielipiteitä, muuten käy kuten minulle.) Suosittelisin kuitenkin kirjan lukemista, sillä se oli kaunista tekstiä ja nautittava kertomus!

Kolme ja puoli tähteä.
Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja. Gummerus, 2002 (ilmestynyt aiemmin suomeksi vuonna 1949 nimellä Rauniolinna). S. 374.



Beowulf
Keskiaikainen sankaritaru, peräisin brittein saarilta ja sijoittuu muinaiseen Skandinaviaan. Todella hieno seikkailukertomus! Kannattaa myös lukea kirjan alussa olevat johdanto ja selitykset, koska ne auttavat hahmottamaan maailmaa ja runoilijan käyttämää kieltä ja ovat sitä paitsi hirmuisen mielenkiintoiset. Voisin kirjoittaa Beowulfista vaikka kuinka pitkän selostuksen tähän, mutta silloin veisin teiltä selitysten lukemisen ilon, sillä kaikki tietoni ovat niistä peräisin. Luin tämän kirjan siis äidinkielen vitoskurssilla ja kerroin siitä keskiaika-esitelmämme yhteydessä, jolloin minun ei myöskään tarvinnut käyttää yhtäkään internet-lähdettä, sillä kaikki, mitä minun piti osata kirjasta kertoa ja paljon enemmänkin, löytyi kirjasta.

Aivan mieletön sukellus keskiaikaiseen runotaiteeseen. Helppolukuinen, nopealukuinen ja kiinnostava! Tolkienin ystävät huomio: Beowulf oli Tolkienille rakas teos, jota hän tutki paljon, piti siitä esitelmiä ja opetti sitä, ja otti siitä myös vaikutteita omiin teoksiinsa. Minä en edes ole kummoinen tolkienisti, mutta luin tämän pääasiassa mainitusta syystä - kyllä jokaisen itseään todelliseksi tolkienistiksi kutsuvankin pitäisi!

En tähditä tätä; en vain pysty siihen. Muinainen kansanrunous on todellakin minun arvostelukykyni yläpuolella.
Beowulf - suomennos, johdanto ja selitykset. WSOY, 1999. S. 181.



Saatana saapuu Moskovaan
Myös tämän luin äidinkielen vitoskurssin puitteissa, ja melkoinen urakka se olikin. Tästä olisi hauska kirjoittaa laajemmin, analysoida ja tutkia, mutta siitä jäätte nyt paitsi, sillä kirjoitin tästä jo kirjallisuusesseen (55-60 pistettä!) ja siinä oli minulle aivan tarpeeksi analyysia tästä kirjasta. Ehkä nyt vähän voin kuitenkin kertoa.

Kirjassa on kolme tarinaa, jotka kaikki liittyvät olennaisesti toisiinsa. Ensimmäinen, nimitarina, on kertomus siitä, kuinka Saatana saapuu Moskovaan ja aiheuttaa siellä runsaasti tuhoa ja sekaannusta joukkioineen. Toinen on kertomus Jeesuksen viimeisistä vaiheista Jerusalemissa ja Golgatalla, mutta ei aivan sellaisena, kuin me sen perinteisesti tunnemme. Kolmas on mielisairaan kirjailijan ja hänen rakastettunsa traaginen tarina. Nämä kaikki kolme kietoutuvat tiiviisti yhteen ja lopussa ne niputetaan jopa samaan kohtaukseen.

Kirjan seuraaminen oli kiinnostavaa, sillä eri tarinat pitivät koko ajan mielenkiintoa yllä. Ne olivat myös hyvin erityylisiä: välillä Jerusalemin osiota lukiessani unohdin kokonaan, että kyseessä oli sama kirja, jossa Saatana seikkailee Moskovassa, ja pysähdyin ihmettelemään, mitä ihmetta oikein luen. Kaiken kaikkiaan voinen todeta, että pidin tästä kirjasta, vaikka ensimmäinen sana, joka siitä tulee mieleen, onkin outo.

Kaipa klassikolla on oikeus outouksiinsa, varsinkin, kun se on julkaistu modernismin aikana, jolloin julkaistiin käsittääkseni vielä paljon oudompiakin teoksia.

Neljä tähteä.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. WSOY, 2007. S. 480.


Nyt tämä tyttö lähtee hiippailemaan nukkumaanmenoa kohti. 25. päivä nouseen Helsinki-Vantaan lentokentältä kone, joka kuljettaa minut perheineni Thaimaahan, joten tämän vuoden puolella ei välttämättä enää lisää postauksia tule. Siltä varalta sanonkin nyt:

ILOISTA JOULUA JA MAHTAVAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!!!

Jos jaksan, näpyttelen äidin älypuhelimella hotellin WiFiä hyväksi käyttäen vielä vuoden viimeisenä päivänä koko vuoden kokonaissaldon, mutta älkää laskeko sen varaan. Takaisin Suomen maaperälle palaan 9.1. Tavataan siis viimeistään niillä main!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Halleluja

Tänään laulettiin kuoron kanssa aamun messussa Händelin Messias-oratorion Halleluja-kuoro ja oli kyllä todella siistiä! Aivan täysi kirkko ja soi niin kauniisti että itsekin kuulin:) Te voitte myös laulaa Hallelujaa, jos siltä tuntuu, sillä ajattelin todellakin nyt kertoa joistakin lukemistani kirjoista ja mielellään useammista.



Delirium: rakkaus on harhaa
Wikipedia selittää sanan "delirium" seuraavasti:

"Delirium (lat. de lira ire ’poiketa suorasta linjasta’) tarkoittaa sekavuustilaa joka johtuu aivojen vajaatoiminnasta. Sen voivat aiheuttaa erilaiset sairaudet ja elimelliset tekijät, kuten esimerkiksi mielisairaus tai liiallinen alkoholin käyttö, se voi myös aiheutua muista huumeista tai myrkyistä, hapenpuutteesta, elektrolyyttien epätasapainosta tai jopa unenpuutteesta. Delirium kehittyy yhdestä tunnista yhteen vuorokauteen, ja sen aikana tajunnan taso, tarkkaavaisuus ja huomiokyky ovat heikentyneet."

Delirium: rakkaus on harhaa-kirja kertoo tulevaisuuden Yhdysvalloista, jossa olosuhteet ja kansalaiset ovat tiukasti valvottuja ja paljon on kielletty. Muun muassa rakkaus. Sen kerrotaan olevan vaarallinen sairaus, joka sekoittaa aivot ja tekee ihmisestä kykenemättömän järjelliseen ajatteluun. Lopulta amor deliria nervosa johtaa kuolemaan. Kahdeksantoistavuotiaina ihmisille tehdään proseduuri, leikkaus, joka parantaa rakkaudesta ja muistakin ääripään tunteista. Sen jälkeen ihmiset voivat elää turvallista, rauhallista elämää.

Spoiler

Kirjan päähenkilö Lena laskee viikkoja omaan proseduuriinsa. Hän pelkää rakkautta, hän pelkää sen tuhoavaa voimaa. "Kaikista tappavista tappavin: rakkaus surmaa, kun sen saa ja kun sitä ei saa." Päivien vähetessä hän kuitenkin tapaa Alexin, johon rakastuu aluksi vastentahtoisesti, ymmärtäen kuitenkin vähä vähältä, ettei ole kuolemansairas. Hänelle selviää myös, että Alexin koti on Korvessa, niiden ihmisten luona, jotka ovat paenneet yhteiskunnan kontrollia ja asuvat metsässä. Maailma, jonka Alex esittelee Lenalle, on jotain aivan muuta kuin se täydellinen maailma, jossa Lena asui laskien päiviä rakkaudesta pääsemiseen.

Ohi

Tämä kirja oli todella mukaansatempaava ja helppolukuinen, vaikka välillä tyyli oli vähän ärsyttävä ja lapsellinen. Sen sai kuitenkin anteeksi omaperäisellä idealla ja hyvällä menolla, todelliseksi luodulla maailmalla. Kirjasta on tulossa jatko-osa, mikä on minusta surullista - kirja loppui niin hienosti, että se toimisi vallan mainiosti itsenäisenä teoksena, mutta ilmeisesti kyseessä on trilogia. Saa nähdä, luenko jatko-osia... Joka tapauksessa tämä oli hyvä kirja, jossa oli ihana rakkaustarina ja varsin mielenkiintoisia juonenkäänteitä.

Neljä tähteä.
Lauren Oliver: Delirium: rakkaus on harhaa. WSOY, 2011. S. 351.



Across the Universe - Miljoona aurinkoa
Ensinnäkin minusta alkukielinen nimi A Million Suns kuulostaa paljon paremmalta kuin tämä. Mutta jos pääsisin yli siitä asiasta, niin tämä oli oikein jännittävä kirja. Rakastan kirjoittajan ajoittain runollista tyyliä - se sopii aivan yllättävän hyvin romaaniin ja tietyllä tavalla keventää jatkuvasti niin vakavaa tekstiä. Tässäkään kirjassa ei nimittäin ollut paljon huumoria. Juoni kuitenkin tiivistyi tiivistymistään edellisosasta ja niin Seuraaja kuin Amykin joutuivat tekemään rankkoja ratkaisuja.

Minusta tämä kirja oli parempi kuin ykkösosa, mutta en lukisi tätä lukematta ensin sitä, sillä juoni on todella paljon riippuvainen edellisestä osasta ja viittauksia tehdääb paljon. Kertoja olettaa, että lukija tuntee jo hahmot. Nautin paljon tästä kirjasta ja suosittelen sitä syvästi! Kirja todella herättää ajatuksia esimerkiksi oikeudenmukaisuudesta ja vallasta sekä ratkaisujen tekemisen vaikeudesta.

Koska olin antanut edelliselle osalle neljä tähteä ja tämä oli sitä parempi, tulee arvosanaksi neljä ja puoli.
Beth Revis: Across the Universe - Miljoona aurinkoa. Otava, 2013. S. 382.



Galaksin kansalainen
Jo Waltonin kirjassa Among Others (arvosteluni luettavissa täällä) törmäsin kirjailijaan nimeltä Robert A. Heinlein. Totesin tyypin kuulostavan kiinnostavalta, joten lainasin pari hänen teostaan kirjastosta ja niistä toinen oli tämä Galaksin kansalainen.

Varoitus: takateksti on paikoin hyvin harhaanjohtava.

Spoiler

Vaari ostaa orjahuutokaupasta itselleen pienen pojan nimeltään Thorby ja alkaa kasvattaa tätä kuin omanaan. Hän kouluttaa Thorbyä perusteellisesti ja tekee tutkimuksia tämän taustasta, kun ei kukaan vaikuta tietävän siitä mitään. Vaari on vähän enemmän kuin pelkkä kerjäläinen, mutta mitä, se ei selviä Thorbylle aikoihin. Kun hän lopulta saa tietää, alkaa hänen elämänsä heittää volttia - häntä viedään alukselta ja planeetalta toiselle, lopulta myyttiseen Emä-Maahan. Täällä Thorby saa tutustua ihmisiin, joita ei ikinä tuntenut - ja alkaa ehkä pian toivoa, että asiat olisivat pysyneetkin sillä mallilla.

Ohi

Galaksin kansalainen oli ihan luettava kirja. Ei aivan kiinnostavimmasta päästä minulle - scifi oli niiiin utopistista, että se ei enää tuntunut vähääkään todelliselta eikä siksi ollut niin samaistuttavaa. Kirjailijalla on kuitenkin ollut arvostettavan vilkas mielikuvitus, sillä planeetat, rodut, lajit ovat kaikki todella monipuolisia ja silti maailmassa pätevät tietyt inhimillisen kulttuurin peruslait. Pidin tästä kirjasta, siinä oli paljon juonenkäänteitä ja kiinnostavia kuvauksia, mutta ei kovin mukaansatempaava. Ehkä en vain osunut kohdeyleisöön. Myös Heinleinin käsitys suomalaisuudesta oli vähintäänkin kiinnostava, tosin annan sen anteeksi sillä perusteella, että kyllä suomalaisuuskin matkan varrella muuttuu.

Kolme tähteä.
Robert A. Heinlein: Galaksin kansalainen. Book Studio, 2001 (alkuteos ilmestynyt joskus 1950-luvulla). S. 392.



Nyt tulee kiire lähteä konserttiin (isän kuoro laulaa) joten lopetan tällä kertaa tähän ja jatkan myöhemmin. Kuulette minusta jälleen taas joskus!