keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Vuoden toinen kirja

Hiukan hidas tahti ainakin näin alkuun:) Mutta onneksi tänä vuonna ei olekaan kiire eikä tarvitse ottaa paineita. Kovasti olen jo suunnitellut, mitä kaikkea aion lukea tänä vuonna, paljon "uusintoja" näyttäisi olevan tulossa. Haluan palata muutaman vuode takaisiin suosikkeihin ja katsoa, miten ne nyt maistuvat - esim. Montgomeryt ja Alcottit ovat ohjelmassa. Tästä on tulossa ihan paras kirjavuosi:)

Uusintaa on tämäkin nyt lukemani kirja. Joskus useampi vuosi sitten valitsin syntymäpäivälahjaksi kirjan Ingo: Syvyyksien salaisuus (tai sinne päin) ja huomasinkin, että se oli sarjan kolmas osa. Niinpä minun piti tietysti ensin lukea sarjan edeltävän osat. Nyt aloitin uudestaan.

Ensimmäinen kirja sarjassa on Ingo: Meren kansa. Kuten jo ehkä näistä nimistä voi päätellä, kyseessä on fantasiasarja, mutta en edelleenkään ole kyennyt päättämään, onko se hyvä sarja vai ei. Maailma on ihanasti luotu, ja henkilöissä on tarpeellista syvyyttä, mutta he kaikki ärsyttävät minua. Päähenkilö Sapphire, kertoja, ärsyttää lapsellisuudellaan, itsekurittomuudellaan ja jyrkkyydellään (olkoonkin että hän on noin 11-vuotias) ja hänen ystävänsä Faro omalla, toisensuuntaisella jyrkkyydellään ja suvaitsemattomuudellaan. Muihin hahmoihin ei syvennytä niin paljon, mutta heistä jää melko pinnallisen täydellinen kuva, mikä on myös harmillista. Yksi aivan mahtava hahmo sarjassa tosin on, meren vastavoima, Carnen mummo. Hän on todellinen persoona eikä lainkaan ärsyttävä.

Jatkan lukemista, vaikka muistelenkin, ettei ärsytys tule tästä yhtään vähenemään. Seuraavan kirjan nimeä en edes muista, mutta etsin sen :) Pidän kuitenkin maailmasta ja kerronnan tyylistä niin paljon, etten aio jättää kesken.

Heilun tässä kolmen ja neljän tähden rajalla. Ehkä valitsen neljän kuitenkin.
Helen Dunmore: Ingo: Meren kansa. Gummerus, v. 2006. S. 351.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen kirja

Sain luetuksi Agatha Christien Varjossa auringon alla, joka oli nimestä alkaen hyvin kiinnostava ja huolellinen teos. Serkkuni suositteli sitä ja voin todellakin välittää suositukset eteenpäin. Kirja oli hyvin rakennettu ja loppu ennalta arvaamaton, kuten aina. Nyt en ehdi paljon pidempää kirjoittaa, mutta taattua Christietä luvassa - taas kerran.

Viisi tähteä.
Agatha Christie: Varjossa auringon alla. WSOY, v. 2005. S. 256.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ihanaa uutta vuotta!

Hei taas! Kyllä, olen ollut laiska... en ole jaksanut kirjoittaa syvällistä arviota Tolkienin elämäkerrasta, eikä nytkään ole oikeastaan sellainen olo, vaan täällä olen kuitenkin. Koulun ruokatunti, ja tuntuu olevan epäselvää, tuleeko tänään mitään ruokaa olemaankaan... Mietiskelen tässä, viitsisinkö lähteä kauppaan ja ostaa jotain ravintoa. Koulussa pitää kuitenkin olla neljään saakka, niin hyvä olisi jotain saada.

Tiesin, että Tolkien on kiinnostava ihminen, mutta kirja paljasti hänestä paljon sellaista, mitä en lainkaan tiennyt. Ei sillä, että olisin ollut kovin perehtynytkään aiemmin - olen lukenut Hobitin  ja Sormusten herran, lisäksi meillä on kotona Kirjeitä joulupukilta, Húrinin lasten tarina, Bilbon viimeinen laulu ja Keskeneräisten tarujen kirja. Näistä olen lukenut vain Kirjeitä joulupukilta, enkä sitäkään kokonaan. En ollut kovin vaikuttunut Sormusten herrasta - minusta se oli monesti aika tylsä - mutta kun serkku sanoi, että sen on yleissivistystä, niin pakkohan se oli lukea. Olen kyllä ajatellut lukea sen uudestaan jossain vaiheessa, lisäksi haluaisin lukea Keskeneräisten tarujen kirjan.

Tolkien vaikutti  hyvin monitasoiselta ihmiseltä. Hänessä oli monia puolia, ja hän esiintyi hyvin eri tavalla eri ihmisten seurassa. Toisinaan meinasin repiä hiuksia päästä, kun hän ärsytti minua, toisinaan taas koin syviä samaistumisen tunteita. Kaikessa perfektionismissään Tolkien tuntui välillä jopa hellyttävältä, ja ehdottomasti, todellakin, samaistuttavalta.

Kirja ei ollut kovin hyvin kirjoitettu; peruskerronta oli keskivertoa, ihan hyvin sitä luki, mutta heti jos kirjoittaja toi itsensä esiin taustalta, kerronnan taso laski kuin liukumäki. Ei hyvä. Lisäksi kirjan alussa oli hyvin hämmentävä vierailu Tolkienin luona - ei ilmennyt, oliko kyse oikeasta vai keksitystä tapauksesta, oliko vierailulla kirjoittaja vai joku muu, eikä siihen viitattu myöhemmin kertaakaan.
Henkilökohtaisesti minua ärsytti myös se, että kirjoittaja tuntui suhtautuvan alentuvasti ihailemaani C.S.Lewisiin, Tolkienin hyvään ystävään - alentuvasti ja hiukan halveksivasti, mielestäni. Ei koko ajan, mutta esimerkiksi silloin, kun hän asetti nämä kaksi kirjailijaa vastatusten, vertailutilanteeseen, se tuli selvemmin ilmi. Tolkieniin hän taas suhtautui näissä kohdissa ylistävävsti, lähes palvoen - ja minua otti päähän.

Vaikka kirjassa oli melko paljon toistoa, eli sen tuntui hiukan huolimattomasti palasista kootulta, kaiken kaikkiaan se oli kyllä kiinnostava ja suosittelen sitä jokaiselle, joka haluaa tietää lisää tästä maailmanluokan nerosta.