sunnuntai 16. syyskuuta 2012

66 kirjaa

Äidinkielen kurssilla luin Kärpästen herran ja en kyllä voi väittää että pidin siitä... Se oli kirjana hyvä, joskin joitakin vakavia tyylivirheitä sisältävä, mutta en nauttinut sen lukemisesta. Yleissivistäväähän sen lukeminen on ja teemat panivat miettimään, mutta noin kaiken kaikkiaan kirja oli ahdistava ja inhottava, välillä myös typerä ja epäuskottava.
William Golding: Kärpästen herra. Otava, v. 2007. S. 336.

Seuraavaksi luettavaksi tällä kurssilla sain kirjan, jonka luin jo kesällä, nimittäin Tuhat loistavaa aurinkoa, jonka arvostelun voit lukea täällä. Helpottavaa tavallaan, ettei tarvitse lähteä lukemaan sitä uudelleen... Sen kuin vain lainaan ja tehdään esitelmä ryhmässä ja se siitä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

65 kirjaa

Hei kaikki, olen ollut huono ja laiska ihminen enkä ole jaksanut ilahduttaa teitä päivityksilläni melkein kuukauteen, anteeksi... Mutta kuten otsikosta näkyy, edistystä ei ole tapahtunut kovinkaan paljon. Tahti on aika huono, viikkojen mukaan nyt pitäisi olla 72, mutta koetan ottaa kiinni parhaani mukaan. Pääsin sentään siihen tavoitteeseeni, että sai 62 luettua ennen koulun alkua, sillä suoritin 12.8. illalla kaksi lyhyttä kirjaa - sen jälkeen olen kolmessa, neljässä viikossa lukenut vain kolme. Säälittävää.

Tiinan ampiaiskesä
Suhteeni Tiina-kirjoihin on ollut pitkä ja monivaiheinen. Nyt en ollut pitkään aikaan lukenut ainoatakaan, mutta koska ne eivät ole kovin pitkiä eivätkä älyllisesti vaativia kirjoja, valitsin yhden sellaisen sunnuntai-iltapäiväni ratoksi.

Tiina on todella viehättävä sarja, se kertoo käsittääkseni 50-luvun (korjatkaa jos vuosikymmen on väärä) työläisperheen tyttärestä ja hänen elämänsä erilaisista kompastuskivistä, joita kyllä riittää. Kaikille sarjan kirjoille ominaista on hilpeä tunnelma ja "meitä ei pysäytä mikään"-fiilis, joka on todella ihanaa ja piristävää.

Spoiler

Tässä nimenomaisessa kirjassa Tiina ja Juha viettävät kesäloman loppua mummon luona maalla ja kuten aina puuhaa riittää; Tiina pesee mekkoaan heti ensimmäisenä päivänä, Juha veistää naapurin Marille kainalosauvat, Tiinaa puskee pässi, Juha polttaa selkänsä auringossa, Tiina joutuu ampiaisten hyökkäyksen kohteeksi ja paaaljon muuta. Tavallista pientä nahistelua ei sovi unohtaa ja mummon ruoat ovat tietenkin parhaita kuten aina - Tiinan eivät aivan niin hyviä.

Ohi

Nyt en kyllä osaa tätä kirjaa tähdittää, kun on lukemisesta vierähtänyt jo sen verran aikaa. Antakaa anteeksi, olkaa kilttejä.
Anni Polva: Tiinan ampiaiskesä. Karisto, v. 1973. S.178


SOS ja variksenpelätti
"Oletko sä vajonnut SOS-kirjojen tasolle?" kysyi äitini, ja ehkä kysymys oli ihan aiheellinen, mutta halusin niin kovasti saada sen 62 täyteen ennen koulun alkua, että olin valmis mihin vain. SOS on siis Viisikko-kirjailija Enid Blytonin myöskin lapsisalapoliiseista kertova sarja. Hänellähän on niitä ainakin neljä - nyt mieleen tulevat Viisikko, SOS, Salaisuus ja Seikkailu-sarjat mutta en hämmästyisi vaikka lisääkin löytyisi.

Tämä ei ollut kovin hyvä kirja... muistan pienempänä pitäneeni siitä kovasti, mutta siitähän onkin kysymys; kirja on suunnattu minua nuoremmille lukijoille. Tätäkään en kyllä osaa tähdittää.
Enid Blyton: SOS ja variksenpelätti. Tammi, 1976. S.91


Järki ja tunteet
Sainpas vihdoin tämän luettua, ja lukemisen arvoinen olikin! Nautin Austenin tyylistä kirjoittaa ja kuvailla, luoda jännitettä tarinaan ja lopussa kertoa ratkaisut tyynesti kuin päivänselvät asiat.

Spoiler

Järki ja tunteet alkaa siitä, kun perheen isä kuolee ja hänen poikansa perii tilan ja lähes kaiken omaisuuden. Pojan äitipuoli ja sisarpuolet muuttavat maalle pitkän matkan päähän vanhasta kodistaan ja yrittävät aloittaa elämänsä uudestaan. Ystävälliset naapurit auttavatkin tässä, ja pian äiti ja tyttäret sopeutuvat uuteen ympäristöön kukin tavallaan - järkevä Elinor, tunteellinen ja raju Marianne, pikkusiskonsa Margaret ja äiti. Elinor ja Marianne ovat jo naimisiinmenoikäisiä (ensimmäinen 19, jälkimmäinen 16) ja äiti näkee heidän tulevat liittonsa edessään varmoina asioina. Jotta tarinaan saataisiin vähän jännitystä, liitot eivät kuitenkaan ole niin varmat kuin miltä aluksi näyttää. Pitkän ajan, paljon draaman ja suurien tunteiden, kirjeiden ja kohtaamisten jälkeen molemmat kyllä päätyvät avioon, mutta olivatko miehet ne, joita äiti tyttärilleen alun perin uumoili - sen jätän teidän itsenne selvitettäväksi.

Ohi

Rakastan tätä kirjaa. Ainut, mikä minua ärsytti, oli se, että tyhmyyksissäni menin katsomaan sekä elokuvan että BBC:n tuottaman sarjan ennen kirjan lukemista, joten en saanut muodostaa yhdestäkään henkilöstä tai paikasta täysin oman mielikuvitukseni mukaista kuvaa. Alan Rickman kummitteli eversti Brandonina, Emma Thompson ja Kate Winslet Elinorina ja Mariannena, Imelda Staunton Charlottena... lista on pitkä.

Tämänkin lukemisesta on sen verran pitkä aika, että olen jo ehtinyt sopivasti unohtaa kaikki ikävät puolet joita kirjassa mahdollisesti oli. No jaa, sen muistan, että pitkään tuntui, kuin en olisi edistynyt vähääkään - katsoin, onko vielä paljon jäljellä, no on, edelleen puolet. Tämä toistui ainakin viidesti.
Neljä tähteä, ihana ihana kirja ja ihana ihana kirjailija! Olin niin innoissani, kun Oxfordissa pääsin vierailemaan Jane Austen Centressä, se oli todella hieno paikka... lisää tästä visiitistä voi lukea täällä, joskaan tekstiä aiheesta ei ole paljon. Keskuksen omat sivut löytyvät täältä.

Olen toivoton romantikko, tiedän. Mutta siihen Jane Austenin kirjat ovat paras mahdollinen lääke.

Jane Austen: Järki ja tunteet. WSOY, v. 2003. S.240. Kirja oli yhteisnide ja siihen sisältyi myös Ylpeys ja ennakkoluulo, josta mielipiteeni voit lukea täältä.


Aku Ankka: Kymmenen avataran aarre ja muita Don Rosan parhaita
Tämä on ainut Aku Ankka-albumi jonka omistan ja varsin viihdyttävä sellainen. Nautin tarinoiden lukemisesta, sillä ne ovat hauskoja, liikuttavia ja niin järjettömiä, että niihin melkein pystyy uskomaan. Nyt se vain alkaa olla niin moneen kertaan kahlattu, että alan osata tarinat ulkoa - hiukan ikävää, mutta ei voittamaton este. Pitäisiköhän ostaa toinenkin ankka-albumi, jotta näitä kahta voisi sitten lukea vuoron perään?

Kirja sisältää seuraavat tarinat: Kymmenen avataran aarre, Avaruuden valloittajat, Matka Maan keskipisteeseen, Kutistuva kitupiikki, Valvova silmä, Kolumbuksen kadonneet kartat, Ankka kuningas Arthurin hovissa sekä Paino-ongelmia. Näistä minun on todella vaikea sanoa suosikkia... Kenties Kymmenen avataran aarre, Matka Maan keskipisteeseen ja Valvova silmä. Aikaisemmin pidin ehdottomasti eniten Paino-ongelmista, mutta nyt lukiessani huomasin, että se on niitä tarinoita, joista hauskuus häviää parin lukukerran jälkeen, kun suurimman osan vitseistä jo muistaa. Toiset kestävät paremmin.


Kotiopettajattaren romaani
Sain tämän kirjan lainaksi äitini työkaverilta samassa kuin Austenin sekä Austen-filmejä, jee:) Olin ajatellut tämän joskus lukevani, mutta kun se nyt oli käsillä, lukeminenkin kannatti tehdä saman tien. Kirja oli todella ihana, vaikka kuvailua oli välillä vähän turhan pitkällisesti ja samoissa asioissa junnaamista samoin. Hahmot olivat kuitenkin uskottavia, kieli sujuvaa ja elävää. Jos luette saman painoksen kuin minä, älkää lukeko suomentajan esipuhetta, kuten minä tein. Se spoilasi ja esitti kärkeviä mielipiteitä, jotka eivät mielestäni olleet asiallisia esittää ainakaan esipuheessa - ehkä jälkisana olisi ollut tälle suomentajalle parempi vaihtoehto.

Tunnelma Kotiopettajattaren romaanissa oli synkkä, välillä pelottavakin, mutta myös erittäin romanttinen. Jotain hyvin maagista ja yliluonnollisen oloista tapahtui aina silloin tällöin, mikä piti tehokkaasti jännitteen yllä ja houkutteli lukijan viimeisille sivuille saakka. Kirjassa puhuttin 1800-luvun tapaan paljon uskonnosta, mutta en pidä tätä sellaisena tekijänä, jonka takia teos kannattaisi jättää lukematta. Se ei ollut Raamatun kopio eikä käännytysyritys, vaan kristinusko oli luonnollinen osa sen henkilöiden elämää ja sen vuoksi paljon esillä.

En tiedä, mitä kehuttavaa vielä keksisin. Hyvät puolet olivat tällä kertaa niin paljon huonoja painavampia, että kirja ansaitsee viisi tähteään.
Charlotte Brontë: Kotiopettajataren romaani. Karisto, v. 2004. S. 541