tiistai 29. toukokuuta 2012

36 kirjaa

Rupesin nostalgisoimaan ja lukemaan läpi vanhoja W.i.t.c.h.-kirjoja jostain vuodelta äks:) En ehtinyt lukea kuin kaksi sarjakuvaopusta (loput ovat ihan kirjoja kirjoja) kun tajusin, että kirjastosta lainaamieni muiden kirjojen eräpäivä lähestyy ja niitä on nyt pakko lukea välissä, omia kirjoja ehtii sitten myöhemmin.

Mutta tosiaan, luin W.i.t.c.h. - Aikakirjat 2 ja W.i.t.c.h. - Aikakirjat 8 ennen tätä kyseistä valaistumista, ja se oli ihan hauskaa. Huomasin nyt selvästi, kuinka ne on suunnattu nuoremmille tytöille - tarinoiden juonikaari on hiukan kömpelö ja henkilöt tuntuvat välistä aika lapsellisilta. Piirustustyylikin pistää nyt silmään, sillä periaatteessa kyseessähän on länsimainen sarjakuva, mutta se on silti piirretty hiukan mangahtavaan tyyliin. Sitten olin välillä ihan pihalla siitä, missä järjestyksessä ruutuja pitäisi lukea... Mutta toisaalta minulla on sellainen muistikuva, että olin siitä pihalla jo ennen kuin olin koskenut yhteenkään mangaan. Jokseenkin pelottavaa huomata, että olen paremmin perillä mangasta kuin länsimaisesta sarjakuvasta.

Nyt en jaksa mitään spoilereita kirjoittaa. Monta kirjaa on tällä hetkellä työn alla, koetan saada jotain välillä luetuksikin. Ja tavoite on tällä hetkellä, että ennen Englantiin lähtöä on viisikymmentä täynnä - Englantiin lähtö siis juhannuksena. Jos rupesi kiinnostamaan, että mikä matka, siitä kertovaa blogia voi lukea täällä.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Yli kolmasosan, jee...

Saldo 34 kirjaa eli neljä lisää sitten viime postauksen:) Olen lukenut lyhyitä ja helppoja kirjoja nämä neljä, että saisin vähän tuota aikataulua kiinni. En tahdo edes tietää, kuinka paljon tähän mennessä pitäisi jo olla luettuna...

Eli tähän suoritukseeni kuuluu nyt Anu Jaantilan Jenkkivuosi-trilogia sekä Nana-mangan ILMEISESTI tähän mennessä viimeinen suomeksi ilmestynyt osa, numero 21. Joku sitten korjaa tuolla kommenteissa jos olen väärässä.

Niin kommenteista tulikin mieleen, mitä piti sanoa, että en minä ammu tai edes pure, vaikka joku joskus kommentoisi näitä arvosteluja... Jos on lukenut kyseisen kirjan tai saman kirjailijan muita teoksia ja on joku mielipide, tai jos kaipaa jotain lukuvinkkejä, tai vaikka ihan muuten vaan, niin tulen aina iloiseksi jos joku kommentoi. Eli, ihmiset, ei se niin vaikeaa ole.



Jenkkivuosi

Spoiler

17-vuotias Sanna lähtee vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, Michiganin osavaltioon, pienehköön kaupunkiin kahden tunnin ajomatkan päässä Chigagosta. Hänen perheessään on host-äiti Linda, host-isä John ja kaksi host-pikkusiskoa, Kathy ja Laura. Laura on vasta parivuotias, Kathy kuusi- tai seitsemänvuotias.

Sanna on soittanut pianoa lapsuudestaan saakka ja koulussa hän tutustuu nopeasti Chasiin, viulistiin, ja hänen kauttaa sitten muihinkin amerikkalaisnuoriin. Ystäväpiiri on laaja, mustia ja valkoisia, kristittyjä ja juutalaisia, poikia ja tyttöjä, melkein kaikki ovat kavereita keskenään. Erityisen hyviksi ystäviksi Sanna tulee punatukkaisen Gailin sekä latinalaisamerikkalaisen Saucerin kanssa.
Saucer, oikealta nimeltään Sam, on chicano. Se tarkoittaa, että hänen sukunsa on kotoisin Meksikosta. Saucerin kotona puhutaan espanjaa ja hänen isänsä koko suku on chicanoja. Äidin puolelta Saucerissa on vähän juutalaista.

Asuttuaan puoli vuotta Larsenin perheessä Sanna joutuu muuttamaan, sillä Larsenit muuttavat Johnin työn takia Belgiaan. Sanna saa kodin Saucerin perheestä, ja koulun loputtua Saucer ja Sanna lähtevät yhdessä Amerikan kiertoajelulle. Denasin sukulaisia asuu melkein joka osavaltiossa, ja he näkevät suurimman osan läntisistä Yhdysvalloista.

Vuoden varrella juhlitaan tietysti kaikki asiaankuuluvat juhlat, Halloween, ystävänpäivä, Pyhän Patrickin päivä, kiitospäivä, joulu, uusivuosi... Mutta lopulta on aika lähteä kotiin Suomeen. No, onneksi Saucer tulee perässä kolmen päivän kuluttua ja viettää (muistaakseni) kaksi viikkoa Suomessa Sannan perheen kanssa. Samin lähdettyä Sanna näkee vahingossa mieltä askarruttavan postikortin, joka on osoitettu Danielille, Samin veljelle, ja jossa puhutaan kenestäpä muusta kuin Sannasta itsestään.

Ohi

Kirja on aika vanha, se sijoittuu 70-luvulle, ja on ihastuttavaa, kuinka meille täysin tavallisia asioita selitellään pitkästi, jotta suomalainen ymmärtäisi, mistä on kyse. Esimerkiksi Halloweenin perinteistä kerrotaan, ja ystävänpäivästä eivät tuohon aikaan ole Suomessa muut kuulleetkaan kuin Tenavia lukeneet, ei sen nimi edes ole ystävänpäivä vaan Valentinen päivä tässä kirjassa. Väriteeveestä mainitaan erikseen ja mikä ihme on prom? -ihmettelee Sanna.

Jenkkivuosi on tapahtumarikas kertomus vuodesta Yhdysvalloissa, jonka lukemista suosittelen ehdottomasti. Hahmot ovat todella sympaattisia ja jaksan nauraa heille aina uudestaan... Varsinkin Saucerin isoveljen Danielin jutut ovat ihan huippuja. Ja silti kirjassa on paljon syvyyttä ja pohdintaa elämän vaikeista kysymyksistä.

Ai niin, ja kirjan takakannessa sanotaan, että kirjailija olisi viettänyt vuoden vaihto-oppilaana Jenkeissä, ja että tämä kirja perustuu hänen omiin päiväkirjamerkintöihinsä. Se on valhe. Mistäkö tiedän? Anu opetti minulle pianonsoittoa kolme vuotta ja on isäni ystävä, on siinä tullut juteltua.
Tämä on viiden tähden kirja. Anu Jaantila: Jenkkivuosi. Otava, 1980. S. 192.



Dear Sanna
Dear Sanna on saman sarjan toinen osa. Sanna on palannut Suomeen ja kirja koostuu pitkälti Samin Sannalle kirjoittamista kirjeistä sekä lyhyistä pätkistä Sannan omaa elämää aina välissä. Kirja käsittää olikohan se kaksi vai kolme vuotta, ehkä kaksi tai jotain sellaista.

Spoiler

Sam on aloittanut psykologian opiskelut Michiganin yliopistossa ja Sanna kärsii identiteettikriisistä. Samin kirjeet kuvailevat elävästi ja hauskasti hänen elämäänsä USA:ssa, taas tapahtuu kaiken lasita yllättävää. Kirjan loppupuolella Sanna saa kutsun ystävänsä Gailin häihin, josta hän saa taas hyvän syyn lähteä valtameren tuolle puolen. Hän ja hänen äitinsä lähtevät, häät ovat hienot, mutta tärkein tapahtuu vasta äidin kotiinlähdön jälkeen.

Sanna ja Sam ajavat New York Cityyn reilusti ennen Sannan koneen lähtöä jotta Sanna ehtisi nähdä kaupunkia. Siellä yhtenä iltana he vihdoin alkavat seurustella<3ja seuraavana tai sitä seuraavana iltana Sam pahoinpidellään. Sannan lähtö viivästyy, voi mikä harmi...

Ohi

Tämäkin on oikein mukava kirja, mutta ei ehkä ihan niin hyvä kuin edellinen. Sannan jatkuva identiteettikriisi tuntuu vähän oudolta, mutta kai se on osa elämää... Sitä vain, että edellisessä osassa hän oli koko ajan hyvin varma kaikesta ja sitten äkkiä kaikki romahtaa. Mutta sillä tavalla se kai toimii.

Sanotaan että neljän tähden kirja. Anu Jaantila: Dear Sanna. Otava, 1980. S. 158.



Love, Sam
Sarjan viimeinen osa. Käsittää myös pari kolme vuotta Sannan ja Samin elämistä.

Spoiler

Sanna on taas palannut Suomeen, tällä kertaa poikaystävää rikkaampana. Kotona välit äitiin ovat kireällä ja muutenkin asiat vähän ikävästi. Sanna opiskelee Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajaksi ja saa uusia ystäviä, jotka tulevatkin tarpeeseen, sillä osaan vanhoista ystävistään Sannalla on vaihtelevat välit. Valtameren takaa tulee edelleen kirjeitä Samilta, Chasilta, ja eräältä Julieltakin, joka oli Sannan luokalla high schoolissa. Julie tulee alkuvuodesta käymään Suomessa ja pian hänen jälkeensä tulee toinenkin, vielä toivotumpi Amerikan-vieras: Sam!

Sanna saa opiskelustipendin Coloradoon, Buell Women's Collegeen, seuraavaksi kouluvuodeksi, ja Samkin vaihtaa yliopistoa, jotta he voivat olla lähellä toisiaan. Sitten taas tapahtuu paljon kaikki asioita...
...kunnes kirjan lopussa Sam vihdoin kysyy SEN kysymyksen.

Ohi

Kaikissa näissä kirjoissa, mutta erityisesti tässä viimeisessä, ehkä parasta antia on sujuva dialogi, josta pysyy hyvin perässä, vaikka joka repliikin perään ei olekaan laitettu sanojaa. Kun henkilöillä on tarpeeksi tunnistettavat puhetyylit, tällainen onnistuu. Ja näillä ihmisillä todella on.

Love, Sam on todellakin myös viiden tähden kirja. Kaiken kaikkiaan ihana ja hyvin suositeltava sarja. Lyhyitä kirjoja ja selkeää kerrontaa, käy hyvin vähemmänkin kirjoista innostuneille ihmisille.

Anu Jaantila: Love, Sam. Otava, 1983. S. 185. Hämmentävää, Love, Sam, näyttää nimittäin paljon paksummalta kuin Jenkkivuosi koskaan ja silti siinä on muka enemmän sivuja... en usko...



Nana 21
En muista olenko jo päivitellyt tätä, mutta on jotenkin hauska huomata ettei mangan lukeminen enää vaadi hirveää totuttelua aluksi, vaan voi vaan aloittaa, ihan kuin kirjaa lukisi.

Spoiler

Ren on kuollut, ja tämä osa käsittelee kokonaan sitä. Tunnelma on todella raskas ja todentuntuinen, kun uutista kerrotaan ihmisille muutama kerrallaan. Joten kaikki on aika surullista ja kamalaa ja ihmiset ovat romahtaneita ja surullisia... Paljonpa tästä nyt voi kertoa. Hautajaisissa näyttää aika kamalalta, kun Renistä on arkussa peitetty kaikki paitsi kädet, jotka säilyivät kolarissa vahingoittumattomina. Ajattelin heti, että kitaristi suojelee tietysti käsiään. Missään ei sanottu, oliko se siksi vai jostain muusta syystä, mutta oikean syyn tietää kai vain Ren itse.

Ohi

Synkkenee synkkenee... Mutta jotenkin sekin tuntuu todelta. Elämä ei todellakaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. (On muuten harvinaisen tyhmä sanonta, minä omasta puolestani olen varma, että ruusuilla tanssiminen tekisi tosi kipeää eikä olisi millään muotoa helppoa.) Maailma eikä varsinkaan musiikkimaailma ole mikään helppo paikka. Bisnes on bisnestä. Tässä sarjassa se tulee harvinaisen todeksi.

maanantai 14. toukokuuta 2012

30 täynnä!

Perjantaina 11.5.2012 minulla oli viimeinen oppivelvollisuuskoe, joten sen kunniaksi ostin itselleni samana iltapäivänä uuden kirjan, jonka luinkin sitten yhdeltä istumalta. Kirja kuuluu Rebekka-sarjaan, josta omistan kaikki kirjat paitsi toisen osan, ja josta pidän kovasti. Tämän uusimman Rebekan nimi on Rebekka - Yllätysten ysi.

Spoiler

Rebekka on aloittanut ysiluokan ja kamppailee ikävien ongelmien kanssa. Hänellä ei ole aavistustakaan, mitä hän haluaa tehdä peruskoulun jälkeen, hän ei edes tiedä, haluaako ammatilliseen, lukioon vai johonkin muuhun vaihtoehtoon, kuten oppisopimuskoulutukseen. Toinen ikävä ongelma on Helsinkiin muuttanut poikaystävä Jerry, jonka viestit käyvät yhä harvemmiksi ja kaverillisemmiksi, tapaamiset peruuntuvat ynnä muuta harmillista.

Onneksi elämässä on kivojakin asioita. Isoveli Mossu lähti Hollantiin pitämään välivuotta peruskoulun jälkeen, joten Rebekka sai valloitettua tornin vihdoin itselleen. Luokka kerää edelleen varoja luokkaretkeä varten, ja alun vastahankaisuuden jälkeen Rebekkakin innostuu järjestämään iltamia. Ja talvi on tulossa, joten jäälle pääsee taas.

Kirja alkaa lokakuusta ja päättyy uuteenvuoteen, ja välillä ehtii tapahtua vaikka mitä. Kuten tavallista, juoni on lennokas ja hyvät naurut on taattu.

Ohi

Tämä Rebekka ei kuitenkaan ollut mielestäni aivan yhtä hyvä kuin edelliset. Osa tapahtumista tuntui uskomattoman epätodellisilta ja varsinkin alussa oli paljon kirjoitus- ja asiavirheitä. Nämä asiat jäivät sen verran vaivaamaan, että annan kirjalle kolme ja puoli tähteä. Mutta hyviä puolia oli tietysti myös - hauskaa kuten aina ja ihastuttava uusivanha tuttavuus. Ja he, jotka ovat lukeneet Vaniljasyndrooman - pitäkää silmät auki!

Tuija Lehtinen: Rebekka - Yllätysten ysi. Otava, 2012. S. 271

29 kirjaa

Jatkoin Austeneita lukemalla Ylpeyden ja ennakkoluulon, joka on kerrassaan ihana tarina. Olin nähnyt tarinan aiemmin sekä elokuvana että tv-sarjana, joista pidän sarjasta enemmän ja olen katsonutkin sen useammin. Sarja pohjautuu kirjaan hyvin tarkasti, repliikkejä myöten, mikä teki kirjan lukemisesta sinänsä kiinnostavaa, mutta toisaalta hankalaa, sillä en päässyt oikein luomaan itse mielikuvia paikoista tai henkiköistä. En nyt ole valitettavasti oikein kirjoitustuulella, mutta muutaman asian vielä sanon. Ensinnäkin, kirjassa oli kuvia, mikä oli mielestäni ikävää. Kuvat oli kyllä hienosti piirretty, mutta minä haluan lukiessani keskittyä tarinaan enkä katsella kuvia... No, ei niitä onneksi kovin paljoa ollut. Ja toiseksi, kirjan rakkaustarina on uskomaton. Jos et jaksa lukea kirjaa, kannattaa ehdottomasti katsoa tv-sarja. Pääosissa ovat Jennifer Ehle ja Colin Firth, jotka tekevät roolit todella hyvin - etenkin jälkimmäinen. En tiedä, mistä sarjan voisi saada, mutta sen tiedän, että se tulee Yle Teemalta joka joulu, olisiko Tapaninpäivänä, ja on siis kuusi osaa pitkä, yksi osa vähän alle tunnin.

Saldo kasvaa pikkuhiljaa, vaikka olen kyllä aika pahasti jäljessä. Sanoin eilen äidille, että minulle pitää sitten antaa joululahjaksi pelkkiä kirjoja, niin istun välipäivät (joulun ja uudenvuoden välisen ajan) pelkästään nenä kirjassa, jotta saan haasteen suoritettua.

Jane Austenin kirjoittamassa Ylpeydessä ja ennakkoluulossa on 410 sivua, tämän painoksen on julkaissut Wsoy vuonna 1985. Eiköhän se ollut viiden tähden kirja.

tiistai 1. toukokuuta 2012

28 kirjaa

Noin puolitoista viikkoa minulle tuli vahvasti sellainen olo, että nyt vihdoin suoritan nuo Jane Austenit tuolta hyllystä, kun silmiini osui jälleen kerran ihana karkinvaaleanpunainen, leveä kirjanselkä. Menin hakemaan sen hyllystä. Kirja osoittautui olemaan Kasvattitytön tarina ja lähdin lukemaan sitä yhtäaikaa sekä kiinnostuneena että hiukan epäileväisenä. Kirja oli paksu ja teksti pientä, mutta onneksi sivujen alalaidassa oli aika paljon tyhjää tilaa, joten tuntui, ettei luettavaa ollut aivan niin paljon.

Spoiler

Kasvattitytön tarina kertoo Fanny Pricesta, joka on syntynyt melko köyhiin oloihin 1700- ja 1800-lukujen vaihteen Englantiin, satamakaupunkiin nimeltä Portsmouth. Huom - melko köyhiin, muttei kuitenkaan niin köyhiin, ettei perheellä olisi varaa pitää ainakin yhtä palvelijaa. Lapsia on kymmenkunta, kun Fannyn äidin sisaret rouva Norris ja lady Bertram päättävät ottaa yhden nuoremman sisarensa lapsista kasvatikseen. Fanny tulee valituksi, ja ollessaan melkein kymmenvuotias, hänet viedään Mansfieldiin enon, kahden tädin ja neljän serkun luokse.

Koko nuoruutensa Mansfieldissä Fanny viettää niin, että häntä sorretaan ja hänen serkkujaan hemmotellaan. Ainut joka todella rakastaa Fannya ja on hänelle ystävällinen, auttaa ja neuvoo, on hänen serkkunsa Edmund. Monenlaisia ilonaiheita ja suruja sattuu vuosien varrella, joista suurimpia lienevät Edmundin rakastuminen naapurin neitokaiseen ja neitokaisen veli, joka suuntaa huomionsa Fanny-parkaan. Kieltäydyttyään tämän herran kosinnasta, Fannyn eno sanoo hänelle seuraavasti:

"Luulin sinun olevan vapaa kaikesta itsepintaisuudesta, omahyväisyydestä ja kaikesta siitä riippumattomuuden hengestä, jota nykyään näkee kaikkialla, jopa nuorissa naisissakin, ja joka nuorissa naisissa on erikoisen vastenmielistä ja tympäisevää. Mutta nyt olet osoittanut voivasi olla uppiniskainen ja pahankurinen, voivasi ja tahtovasi päättää itse, ollenkaan ottamatta huomioon ja kuuntelematta niitä, joilla epäilemättä on jonkin verran oikeutta ohjata sinua - kysymättä heiltä neuvoakaan." Tähän väliin piiitkä paasaus sukulaisille koituvasta hyödystä, kunnes jatkuu: "Mutta Fanny, jos sydämesi voi vapauttaa sinut kiittämättömyydestä -"

Ja Fanny parka, joka on alistuvainen ja suloinen tyttö, itkee ja katuu kauheasti, mutta ei silti suostu naimaan kyseistä herraa.

Loppu on onnellinen, kuten odottaa saattaa, vaikka rakkaustarinan kanssa meinaakin mennä hermot kun loppumetreille asti pelkää, ettei se toteudukaan.

Ohi

Minusta kuvaa hyvin tuota aikakautta (kirja on julkaistu alun perin vuonna 1814) että tyttöä haukutaan uppiniskaisuudesta ja siitä, että hän haluaa päättää itse, kun hän kieltäytyy solmimasta avioliittoa, jonka hän tietää tekevän itsensä onnettomaksi, vain koska sukulaisten mielestä mies on erinomainen ja naimakauppa loistava. Mutta niinhän se tuolloin toimi, ja toimii toki osassa maailmaa edelleen, mikä on kammottavaa. Mutta pidin paljon kerrontatyylistä, kuinka jännitteitä pidettiin taitavasti yllä ja kuinka hienosti henkilöhahmot oli rakennettu, ja tuosta aikakaudesta, kyllä, siitä minä pidän. Päähenkilö alkoi alistuvaisuudessaan välillä ärsyttää, minusta hänessä olisi saanut olla vähän enemmän särmää, mutta kun hänellä oli sellainen luonne ja lisäksi hänet oli kasvatettu uskomaan, että hän oli arvoltaan kaikkien muiden talossa asuvien alapuolella, mitä muuta voi odottaakaan? Edmund oli ihana<3 vaikka rakastuikin väärään naiseen... Vaikuttavat olevan Edmund-nimisten miesten perusominaisuuksia.

Kyllä voin hyvillä mielin antaa neljä ja puoli tähteä tälle kirjalle. Arvosanaa alentaa vain se, että kerronta oli välillä hidastempoista, kun olisi nykyajan kiireisen ihmisen mielestä jo voinut siirtyä seuraavaan asiaan:)
Jane Austen: Kasvattitytön tarina. Karisto julkaisi tämän painoksen vuonna 1996, sivuja on 480.