torstai 16. helmikuuta 2012

Yli kymmenesosan!

Eli nyt taitaa olla sellaiset kolmetoista kirjaa luettuna, jos en väärin muista. Luin Nanan osat 16-20 tässä maanantain jälkeen - itse asiassa taisi mennä yhdeksääntoista asti jo samana iltana ja 20 sitten tiistaina. Ehdottomasti lempijutuiksini sarjassa ovat muodostuneet tulevaisuuden väläykset, joita on koko ajan enemmän ja enemmän. En nyt jaksa alkaa selostaa mitä kaikkea siellä tapahtui... mutta pidän edelleen kovasti. Eräillä jo kova yritys saada minut aloittamaan jokin muukin manga:) Noh. Katsotaan nyt.

Niin, mitäpä tässä sitten muuta. Iso kirjapino odottelee tuossa lukemistaan, lainasin pari tosi lupaavan oloista uutta fantasia/scifi-kirjaa. Niiden kimppuun sitten vaan.

torstai 9. helmikuuta 2012

Luettu: 9 kirjaa

Ei, kyseessä ei ole lasku- eikä kirjoitusvirhe, vaan päätin nyt laittaa kaksi kirjaa samaan postaukseen, koska olen ollut laiska enkä kummastakaan jaksanut kirjoittaa heti luettuani. Joten tässä tulee.

Lopetin sunnuntaina äksättä kertaa Harry Potter ja viisasten kiven, joka on yksi hienoimpia koskaan kirjoitettuja kirjoja. Rakastan ensimmäisessä Potter-kirjassa sitä uutuudenviehätystä, joka ei koskaan katoa: kun kaikki on ihmeellistä eikä lukija sen paremmin kuin Harrykään tiedä vielä mistään mitään. Ensimmäinen kirja on myös huomattavan yksinkertainen, eikä turhista tarvitse huolehtia. Sulkiessani takakannen olin absoluuttisen varma, että aloittaisin seuraavaksi Salaisuuksien kammion, mutta toistaiseksi se vielä odottelee hyllyssä.

Viisasten kivelle ansaitut ja itsestään selvät viisi tähteä, tämän pidempää selostusta en nyt jaksa kirjoittaa. Kirjoittaja J.K. Rowling, sivuja 335, kustantaja Tammi ja julkaisuvuosi Suomessa 1998.



Maanantaina menimme luokan kanssa kirjastoon, sillä kevään äidinkielen projektina pitää lukea jokin suomalainen kirja ja tehdä siitä sekä sen kirjoittajasta esitelmä. Olisin halunnut tehdä sen Emmi Itärannan uudesta scifi-kirjasta Teemestarin kirja, mutta se on ilmestynyt vasta tammikuussa eikä kirjaston tietokanta ollut mokomasta vielä kuullutkaan. Joten päädyin lainaamaan Leena Lehtolaisen ensimmäisen Maria Kallio-kirjan, nimeltään Ensimmäinen murhani. Nimi ja takakansi kuitenkin lupailevat liikoja.

Luin kirjan yhdessä illassa. Tämä ei valitettavasti kuitenkaan johtunut siitä, että kirja olisi ollut äärimmäisen hyvä ja mukaansatempaava, vaan siitä, että minun vain oli pakko saada tietää, kuka oli murhaaja. Ei se nyt huonokaan kirja ollut, mutta rikosromaanien saralla pidän ehdottomasti enemmän Christieistä.

Spoilaus.

Maria Kallio on poliisiksi valmistunut oikeustieteen opiskelija, joka on töissä Helsingin rikospoliisin väkivaltajaoksessa. Hän saa selvitettäväkseen epämääräisen tapauksen: opiskelijakuoro on viettämässä harjoitusviikonloppua Vuosaaressa huvilalla, ja aamulla porukan johtaja löytyy merestä kuolleena, reikä päässään mutta ilmeisesti kuitenkin hukkuneena. Onko kyseessä murha, tappo, itsemurha vai onnettomuus? No senhän kertoo jo kirjan nimikin.

Päähenkilö on hieno hahmo, muut tuntuvat uhria lukuunottamatta hiukan pintapuolisilta. Pidän kuitenkin siitä, kuinka tarina rakentuu ja kuinka tapahtumat liikkuvat tutussa ympäristössä rakkaan pääkaupunkimme kaduilla. Kirjassa on myös kuvattu hyvin poliisin työtä: Maria joutuu tapausta selvittäessään tekemään tuhatta ja sataa muutakin asiaa. Toisinaan tämä saattaa olla häiritsevääkin, lukija toivoo että keskityttäisiin nyt siihen pääasiaan. Mutta sellaista se on.

Loppuratkaisu on aika yllättävä eikä toiminnasta luovuta viimeisilläkään sivuilla. Ratkaisua kuitenkin viivytettiin mielestäni turhan pitkään, vaikka se saattaa johtua siitäkin, että en pystynyt lopettamaan ja olisi suihkuun vielä pitänyt samana iltana päästä. Pääsinkin, mutta vasta kymmenen jälkeen.

Saa avata silmät.

Varsin hyvä kirja joka olisi ollut vielä parempi ilman sitä kaikkea turhaa. Kolme tähteä.
Ensimmäinen murhani on 251-sivuinen ja julkaistu vuonna 1993 kustannusosakeyhtiö Tammen toimesta.