torstai 26. lokakuuta 2017

#Queer52: Symptoms of Being Human

Jeff Garvin: Symptoms of Being Human. Balzer+Bray, 2016. S. 330

Valitsin Symptoms of Being Humanin seuraavaksi #Queer52-kirjakseni, sillä pidin sen nimestä niin paljon. Se oli varsin hyvä valinta.

Rileyn elämä muuttuu, kun hän aloittaa uuden koulun, ja perustaa psykologinsa ehdotuksesta blogin, jossa käsittelee mielenterveyttään ja sukupuoli-identiteettiään. Riley on gender fluid: se tarkoittaa, että joinain päivinä hän tuntee olonsa tytöksi, joinain pojaksi, joinain joksikin siltä väliltä. Riley ei kuitenkaan ole eläessään tullut kaapista muille kuin psykologilleen, eikä se hänen isänsä vaalikampanjan aikaan tunnu edes mahdollisuudelta. Niinpä uuden koulun sosiaalisen elämän navigoiminen on haastavaa, mutta kiusatuksi tuleminen ei riitä: joku löytää Rileyn blogin ja uhkaa paljastaa hänet kaikille.

Symptoms of Being Human on hyvä gender fluidin identiteetin kuvaus ja koskettava kertomus yhden teinin elämästä. Sukupuoli-identiteettiään etsiville ja kyseenalaistaville nuorille tämä on äärimmäisen tärkeä kirja, ja muille hyvä opas sukupuolen moninaisuuteen. Kirja ei oleta lukijan tuntevan alan sanastoa etukäteen, ja kaikki selitetään - moneen kertaan. Riley johdattaa lukijaa kädestä pitäen, mutta tämä ei häirinnyt minua, vaikka tiedänkin näistä asioista jo melko paljon. Asiantunteva kertaus on opintojen äiti.

Spoilers ahead

Sen sijaan minua häiritsi muutama muu asia siinä, miten kirjassa käsiteltiin sukupuolivähemmistöön kuulumista. Sukupuolivähemmistöjen edustajat kohtaavat paljon seksuaalista väkivaltaa, ja vaikka toisaalta siitä puhuminen on tärkeää, niin toisaalta minua nyppii, että sen piti tapahtua Rileylle. Kirjan kuvaus gender fluidin teinin elämästä on niin negatiivinen, että toivo, jota sen pitäisi tuottaa, jää taka-alalle. Pitikö pelata ne kaikki kurjimmatkin kortit? Toiseksi en pitänyt siitä, miten Rileyn kaapista tulo ei ollut hänen omissa käsissään. Eihän se aina ole, tämäkin on surullinen totuus, mutta mielestäni kirjassa ei painotettu riittävästi toisen ihmisen outtaamisen ('to out someone' = tuoda joku toinen kaapista ilman lupaa) vaaroja. Tällainen toiminta voi pahimmillaan johtaa vähemmistön edustajan kuolemaan, ja niinpä sen käyttäminen juonen edistämiseen oli mielestäni erittäin kyseenalaista.

Safe to read on

Symptoms of being Human on rauhallinen, mutta melko synkkä kirja. Se on itkettävä ja ahdistava. Se on myös todella tärkeä ja hyvin kirjoitettu. Hahmot on rakennettu huolella. Se ei viljele vääriä tai virheellisiä käsityksiä sukupuolen moninaisuudesta totuuksina. En kuitenkaan suosittelisi kirjaa täysin varauksetta, sen verran raskasta lukemistoa se lopulta oli.

Neljä tähteä

tiistai 24. lokakuuta 2017

Keskinkertainen finaali: Ruin and Rising

Leigh Bardugo: Ruin and Rising. Indigo, 2014. S. 350.

Pakko heti alkuun tunnustaa, että Ruin and Rising ei ollut kovin mieleenpainuva kirja. Yritän kuitenkin jotain sanoa.

Arvio sisältää spoilereita sarjan edellisistä osista.

Alina Starkov on menettänyt voimansa ja joutuu leikkimään pyhimystä Apparatin maanalaisessa bunkkerissa. Hän janoaa päästä metsästämään myyttistä tulilintua, sillä vain kolmas Morozovan vahventajista voi tehdä hänestä riittävän voimakkaan päihittämään Darklingin, joka nyt istuu Ravkan valtaistuimella. Jahdin käynnistyttyä Alina kuitenkin oppii lisää maansa ja sen merkittävien henkilöiden historiasta, ja joutuu lopulta elämänsä vaikeimman valinnan eteen.

Siinä missä Siege and Stormissa kaikki oli kohdallaan, Ruin and Risingissa kaikki tuntuu olevan hieman sivussa maalista. Kirja käynnistyy hitaasti, Nikolai esiintyy aivan liian vähän, juoni ei tunnu osaavan päättää mihin keskittyä, ja naispari on mutta hekin esiintyvät aivan liian vähän.

Trilogian mittaan paljastuvan historian palapelin viimeiset palaset ovat ehdottomasti tämän kirjan parasta antia. Ne pitävät mukanaan aivan lopun yllättäville juonenkäänteille saakka, ja loksahtavat lopulta paikalleen erinomaisen hyvin. Monet hyvät sivuhahmot, erityisesti suosikkini Nikolai, sen sijaan jäävät paitsioon tässä kirjassa, ja vaikka loppuratkaisu on kelvollinen, on se hieman ennalta-arvattava.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että Ruin and Rising jää auttamatta edeltäjänsä varjoon. Siinä on ainekset upeaan viimeiseen osaan, mutta niitä on annosteltu väärässä suhteessa. Enemmän Nikolaita ja naispareja, vähemmän viivytteleviä epämääräisiä juonikuvioita, joiden merkitys loppuratkaisun kannalta on minimaalinen.

Kaksi ja puoli tähteä

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Podcast vai kirja? Molemmat. Welcome to Night Vale: A Novel

Joseph Fink & Jeffrey Cranor: Welcome to Night Vale: A Novel. Orbit, 2015. S. 401.

Welcome to Night Vale on yksi suosikkipodcastejani. Se on fantasian ja kauhun elementtejä hyödyntävä fiktiopodcast, jota kerrotaan pienen Night Valen kaupungin paikallisradiolähetysten muodossa, eikä Night Vale ole aivan niin kuin muut pienet, amerikkalaiset aavikkokaupungit. Podcastin luojat Joseph Fink ja Jeffrey Cranor ovat kirjoittaneet Night Valesta kaksi kirjaa, joista ensimmäinen on tämä, ja toinen, It Devours, on juuri ilmestynyt. Rakastan Night Valea, ja tietenkin hankin omakseni myös tämän kirjan, mutta sen voi aivan mainiosti lukea vaikkei olisi ikinä kuullut Night Valesta mitään! Lähde vain matkaan avoimin mielin.

Panttilainaamon pitäjä Jackie on ollut 19-vuotias jo aika pitkään. Niin pitkään, ettei hän oikeastaan itsekään muista, milloin se alkoi. Jackien yhteneväiset päivät panttilainaamossa kuitenkin päättyvät, kun Diane Crayton astuu sisään ja panttaa yhden ainoan kyyneleen. Heidän elämänsä ja Dianen muodonmuuttajapojan Joshin elämä kietoutuvat yhteen peruuttamattomasti, kun Dianen ex-poikaystävä palaa kaupunkiin, ja kärpäsiä ovelta ovelle kaupitteleva mies antaa Jackielle lapun, jossa lukee "King City". Hengenvaarallista kirjastoretkeä ja monta epäonnistunutta King Cityn löytämisyritystä myöhemmin on niin Dianen, Joshin kuin Jackienkin aika kohdata joitain totuuksia elämästään.

Night Valen ihanuus ja rakastettavuus on juuri sen totaalisessa omituisuudessa ja odottamattomuudessa. Podcastia hetken aikaa kuunneltuaan alkaa hyväksyä ilahtunut hymy huulillaan kaiken sen erikoisuuden, joka on tarinan arkipäivää, ja vähästä enää yllättyy. Kirja on kuitenkin kirjoitettu fanien lisäksi myös uusille tuttavuuksille, ja siitä se hieman kärsii. Vaadittavien selitysten takia varsinkin alkupuoliskon tahti tuntuu olevan piinaavan hidas, ja kirjan lukemiseen kului aikaa, koska en ollut siitä riittävän kiinnostunut. Kuitenkin, kun sen puolen välin jälkeen saa vauhtia renkaidensa alle, ja aloin välittää hahmoista (podcastin päähenkilöt ovat eri kuin kirjan), on kirjan loppuosa varsin mielenkiintoista luettavaa.

Ehdoton suosikkikohtaukseni kirjassa on Dianen ja Jackien kirjastoreissu. Podcastissa puhutaan usein kirjastosta uhkaavana paikkana ja vaaralliset kirjastonhoitajat ovat säännöllisesti esillä, mutta kirjaston maailmaan ei ole ikinä syvennytty tarkemmin. Tässä kirjassa lukija kuitenkin pääsee Jackien ja Dianen mukana sisälle kirjastoon, ja mikä kohtaus se onkaan. Kauhun elementtejä hyödynnetään taitavasti, on kiehtovaa kuulla enemmän kirjastosta ja sen hoitajista, ja kohtaus tuntuu olevan suuri käännekohta niin kirjan juonen kuin tahdinkin kannalta. Asioita alkaa tapahtua, ja juoni tiivistyy.

En oikein osaa arvioida, millainen luettava kirja olisi uudelle tulokkaalle, mutta kuvittelisin sen olevan varsin hyvä initiaatio Night Valen maailmaan. Ainakaan ei tarvitse pelätä, että ei tajuaisi menoa kuuntelematta podcastia, mutta en osaa sanoa, tuntuisiko kirjan alku hitaalta myös keltanokan mielestä. Itse pidin kirjasta ja lopulta myös hahmoista - Fink ja Cranor osaavat kyllä kirjoittaa - mutta se olisi voinut olla parempikin. Odotan mielenkiinnolla toista kirjaa!

Kolme ja puoli tähteä

lauantai 23. syyskuuta 2017

#Queer52: Everything Leads to You

Nina LaCour: Everything Leads to You. Dutton Books, 2014. S. 307.

Ensimmäinen #Queer52-kirjani oli menestys!

18-vuotiaan lavastussuunnittelija Emin veli jättää hänelle asuntonsa kesäksi ja kehottaa tekemään siellä jotain eeppistä. Kesä alkaakin melko eeppisesti, kun Emi ja hänen paras ystävänsä löytävät kuolleen western-tähden jäämistöstä mystiselle naiselle osoitetun kirjeen, ja alkavat selvittää tämän henkilöllisyyttä. Tutkimusmatka johdattaa heidät kotoaan karanneen Avan luo, ja samaan aikaan Emi saa uskomattoman työtarjouksen: häntä pyydetään pienen indiefilmin päälavastajaksi. Työ suuressa Hollywood-studiossa vaihtuu työhön elokuvan luojien takapihalla, ja Avan mystinen menneisyys alkaa avata itseään tytöille vähä vähältä.

Everything Leads to You on kaunis ja ihastuttava kesäkirja. Lukija pääsee sukeltamaan Hollywoodin ja elokuvien teon kiehtovaan maailmaan ja ratkomaan perilosangelesilaista mysteeriä Emin kanssa. Juoni pysyy hyvin kasassa, sillä kirjan aiheet on valittu huolella eikä se lähde rönsyämään joka suuntaan (toisin kuin eräät muut viime aikoina lukemani kirjat). Emin seksuaalisesta suuntautumisesta ei tehdä numeroa, vaan kirjan pääromanssi on romanssi siinä missä mikä tahansa muukin romanssi, ja tämä oli minusta virkistävää. Kaipaisin enemmän tällaisia kirjoja. Kaapistatulo- ja itsensähyväksymistarinoilla on tietenkin paikkansa ja yleisönsä, mutta minun on helpompi samastua hahmoihin, joille kiinnostus samaan tai useisiin sukupuoliin ei ole shokkitekijä, vaan luonteva osa heidän identiteettiään.

Nina LaCourin kieli on lukijaa helposti mukanaan kuljettavaa, ja hän osaa pienelläkin kuvauksella luoda juuri oikeanlaisen tunnelman. Los Angeles avautui elävänä silmieni edessä, vaikka en ole ikinä käynyt siellä, ja lavastussuunnittelijan työkin alkoi nopeasti tuntua maailman tutuimmalta hommalta, vaikka en etukäteen tiennyt siitä mitään. Kirja ei ole intensiivinen, mutta siihen on helppo upota, niin kuin tuttuun lempivillapaitaan, ja tuntea olonsa mukavaksi ja tervetulleeksi. Kirja käsittelee raskaitakin aiheita, mutta turvallisella tavalla. Kaiken kaikkiaan pidin Everything Leads to Yousta ihan hirveän paljon, ja suosittelen sitä varauksetta.

Viisi tähteä.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Uudenlainen ote Draculaan: And I Darken

Kiersten White: And I Darken. Corgi Books, 2016. S. 475

Olen aikanani lukenut Kiersten Whitelta Paranormaalin, joka oli mielestäni ihan kiva kirja, ja sen jatko-osan, joka ei ollut. En ikinä viitsinyt lukea trilogian päätösosaa, mikä on minulle melko harvinaista. Päätin kuitenkin antaa kirjailijalle toisen mahdollisuuden, kun huomasin, että joku luki tätä kirjaa Pride-kuukauden aikana - mahdollisuus hyvin kirjoitetuista HLBT+ hahmoista saa minut aina suostuteltua.

Lada Dragwlya on lapsesta saakka ollut häikäilemätön ja raju prinssin tytär. Hänen veljensä Radu on toista maata: herkkä, haavoittuvainen, kiinnostunut opiskelusta ja kirjoista. Kun heidän isänsä, Wallachian prinssi Vlad, luovuttaa heidät kasvatettaviksi Ottomaanien hoviin vastineeksi oikeudesta hallita omaa maataan, saa Lada tuoda kaikki pahimmat luonteenpiirteensä esiin selviytyäkseen. Sattumalta sisarukset tutustuvat ottomaaniprinssi Mehmetiin ja alkavat lopulta kotiutua hänen luokseen, mutta ystävyyssuhteiden syvetessä ja Mehmetin vallan kasvaessa riskit suurenevat ja suurenevat.

And I Darken alkaa hieman hitaasti, tutustuttaen lukijan Ladaan ja Raduun ja ympäröivään maailmaan. Tämä on valitettavaa, sillä kirja on melko pitkä, ja alun etenemättömyys saattaa karkottaa kärsimättömämmän lukijan - mikä puolestaan olisi valitettavaa, sillä kun hahmot pääsevät teini-ikään ja asioita alkaa tapahtua, on And I Darken todella vangitseva kirja. Sen sävy on tumma, uhkaava, raskaskin, ja hahmojen moniulotteiset motiivit repivät lukijaa kahden puolen ja pitävät otteessaan. Kirjasta on vaikea päästää irti niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Päähenkilöt Lada, Radu ja Mehmet ovat hyvin rakennettuja ja inhimillisiä. Heissä on kaikissa ristiriitaisuuksia jotka tekevät heistä ihmisiä, ja erityisesti Lada täytyy nostaa esille feministisestä perspektiivistä. Etenkin kirjan alussa hän on todella epämiellyttävä eikä häneen ole helppo samastua, mutta Lada on tehokas. Hän tietää mitä tahtoo, ja ottaa sen. Naishahmona Lada on upea - hän osoittaa, ettei naisen tarvitse olla miellyttävä ja myöntyväinen menestyäkseen miesten maailmassa. Radu taas kumoaa monia toksisen maskuliinisuuden stereotyyppejä olemalla esimerkiksi herkkätunteinen, väkivallanvastainen ja homo.

And I Darken on tummasävyinen, lukijaa otteessaan pitävä romaani täynnä hovijuonittelua, verisiä taisteluita ja riskialttiita salasuhteita. Se on vangitseva sukellus Vlad Seivästäjän ja Ottomaanien kukoistuksen aikaan, ja jättää lukijan odottamaan seuraavaa osaa malttamattomana. Kaiken kaikkiaan kannustan sinua pääsemään yli hidastempoisesta aloituksesta ja nauttimaan tästä kirjasta - sekä sinä että kirja olette sen ansainneet.

Neljä tähteä.

torstai 17. elokuuta 2017

Upea toinen osa: Siege and Storm

Leigh Bardugo: Siege and Storm. Indigo, 2013. S. 381

Yleensä trilogian toinen osa on aina väliinputoajaosa. Valmistelua ja tunnelmankohotusta finaalia varten. Siege and Stormissa ei ollut mitään sellaista.

Arvio sisältää spoilereita sarjan edellisestä osasta.

Alinan ja Malin pakomatka keskeytyy Novyi Zemissä, kun Darkling ja hänen miehensä saavat heidät kiinni. Seuraavan kerran Alina tulee tietoiseksi ympäristöstään kuuluisan salakuljettaja Sturmhondin laivalla, ja vähä vähältä selviää, että Darklingilla on suuret suunnitelmat: Morozovan kaulus ei jää Alinan ainoaksi vahventajaksi. Myyttisen merihirviön metsästys sysää käyntiin tapahtumasarjan, jonka tuloksena kauan kaivattu prinssi palaa Ravkaan rinnallaan jo kuolleeksi luultu valon kutsuja, ja toisen armeijan rivejä kohtaa uudistuksen hyöky. Jos Ravka aikoo selvitä Darklingin hyökkäyksestä, heidän on oltava valmiimpana kuin he ikinä ovat olleet.

Siege and Storm on Leigh Bardugoa elementissään. Se lähtee reippaasti käyntiin ja etenee koko ajan, juonta kannattelee joukko sekä tuttuja hahmoja että kiehtovia uusia tuttavuuksia, eikä mikään ole aivan sitä miltä se aluksi näyttää. Kirjassa parasta ovat sen elävät ja monipuoliset hahmot, mutta valitettavasti ne ovat myös sen suurin kompastuskivi. Bardugo tahtoo pudota nuortenkirjojen sudenkuoppaan, jossa päähenkilötytön ulottuvilla on paha poika ja kiva poika, ja osapuolien välinen kommunikaatio on todella surkeaa. Se tietenkin luo draamaa, mutta itseäni tällainen draama lähinnä ärsyttää, eikä se mielestäni anna juonelle suurta lisäarvoa. Muutoin juoni on vauhdikas ja pitää lukijan varpaillaan, eikä kirjaa voi syyttää hidastempoisuudesta. Sanoisin että vahvan juonen ansiosta kirja myös toimii hienosti omana, itsenäisenä tarinanaan, eikä jää toisen osan kirouksen uhriksi.

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä postausta yli kuukauden, ja se jää nyt lyhyeksi, sillä en tiedä mitä muuta sanoisin. Loppuun on toki hyvä vielä tähdentää, että olin erittäin vaikuttunut Siege and Stormista.

Neljä ja puoli tähteä.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Odotin erilaista: Frankenstein

Mary Shelley: Frankenstein, or the Modern Prometheus. Collector's Library, 2004 (ensipainos 1818). S. 267

Olin jo pitkään aikonut lukea Frankensteinin, ja se tuli ajankohtaiseksi osallistuessani kesällä kurssille, jonka aiheena oli romantiikan aika ja sen perintö. Kurssilla luettavaksi romaaniksi annettiin Frankenstein, joten mitäpä sitä enää jahkaamaan: nyt se oli luettava.

Nuori ja kunnianhimoinen tiedemies Victor Frankenstein haluaa tietää, kykeneekö hän herättämään eloon itse rakentamansa ihmisruumiin. Yrityksen onnistuessa hän säikähtää ja pakenee, jättäen luomansa olennon oman onnensa nojaan ja uskoen tämän olevan luonnostaan paha. Olento yrittää liittyä ihmisten yhteiskuntaan, mutta jatkuva torjunta tekee sen katkeraksi ja se päättää kostaa luojalleen oman olemassaolonsa. Victor Frankenstein ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tappaa luomansa hirviö, ja niin alkaa kuolettava kissa ja hiiri -leikki, jossa jokainen osapuoli syyttää itseään.

Frankenstein on niin kuuluisa, että sen kutsuminen klassikoksi tuntuu vähättelyltä. Frankenstein on myytti. Jo lapsina kuulemme tiedemiehestä, joka rakentaa hirviön kuolleesta lihasta (tätä ei muuten missään kohtaa kirjaa varmisteta) ja kamalia asioita tapahtuu. Opimme yhdistämään sanat "Frankensteinin hirviö" toisiinsa tavalla, joka antaa ymmärtää, että Frankenstein on hirviön nimi, eikä suinkaan tiedemiehen. Kun siis avasin kirjan, odotin pelottavaa ja vauhdikastakin tarinaa kamalasta hirviöstä ja sen luojasta. Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt tietää paremmin.

Ensinnäkin kirja alkaa neljällä kirjeellä joilla ei ole mitään tekemistä päätarinan kanssa - niiden kirjoittaja on englantilainen tutkimusmatkailija Walton, joka lopulta sattumalta löytää Victor Frankensteinin Jäämereltä, ottaa hänet laivaansa ja alkaa kirjoittaa hänen tarinaansa ylös. Vaikka Waltonista voi vetää erinäisiä rinnakkaisuuksia Frankensteiniin, tuntuu suurin osa kirjan alusta turhalta höpötykseltä, joka hidastaa itse asiaan pääsemistä. Kuitenkaan Frankenstein itse ei ole sen parempi tarinankertoja: hän jaarittelee ummet ja lammet perheestään ja lapsuudestaan, ja kun hän viimein pääsee hirviöönsä asti, käy nopeasti selväksi että hän on raivostuttava, täysin vastuuton, äärettömän itsekeskeinen mies-vauva. Lukijalle suodaan vapautus Frankensteinista kirjan puolimaissa, kun hirviö saa oman äänensä kertoessaan tarinaansa muutaman luvun ajan. Vaikka hän on miellyttävämäpi hahmo kuin luojansa, sai hänenkin logiikkansa lopulta minut repimään hiuksia päästäni.

Puolivälin jälkeen kirjassa sentään alkoi olla oikeita tapahtumia, mutta sen henkilöt eivät edelleenkään kiinnostaneet minua enkä pitänyt heistä. Frankenstein oli lisännyt epämiellyttävien piirteidensä joukkoon valittamisen ja itsesäälissä vellomisen, ja olin menettänyt kaiken mielenkiinnon hänen kohtaloaan kohtaan. Tämä kauhun klassikkoteos ei myöskään ollut missään kohtaa lainkaan pelottava. Tietäen kuitenkin, että kirjasta pitäisi pystyä tunnilla keskustelemaan, rämmin ohuiden sivujen ja tuhansien "wretched" -sanojen läpi loppuun saakka voittajana. Näin jälkiviisaana ja aika paljon vanhoja kirjoja lukeneena voin vain sanoa, että minun olisi pitänyt osata odottaa loputtomia kuvauksia ja hidasta tahtia myös Frankensteinilta. Myytti oli peittänyt alleen todellisen tarinan, ja iso osa kirjasta menikin siihen, kun keksin päässäni kiinnostavampia juonenkäänteitä itsestäänselvien tilalle.

Kaksi tähteä ja yksi kohta HelMetin 2017-haasteesta.